tiistai 13. helmikuuta 2018

Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit

Mattahuulet alkavat väistymään kiiltävämpien huulien tieltä, ainakin jos on uskomista kevään uusiin huulipunajulkaisuihin. Jossain vaiheessa tuntui, että kaikki kaupoissa myytävät huulipunat ovat mattaa. No, nämä L'Orealilta saamani uutuuspunat eivät todellakaan ole mattaa. Color Riche-huulipunaperhe on saanut uuden jäsenen ja sen nimi on Color Riche Shine*. Huulipunista kerrotaan, että ne tuovat huulille intensiivistä kiiltoa ja että ne sulautuvat huulille kuin unelma.

 

Color Riche Shine-sävyjä on saatavilla kuusi ja sain L'Orealilta kuusi huulipunaa testiin. Valitettavasti kaksi niistä oli samaa sävyä, joten yksi sävy jää arvostelematta. Pidän lähiaikoina arvonnan ja laitan sen ylimääräisen huulipunan yhdeksi palkinnoksi. Olkaahan siis kuulolla!


Huulipunien pakkauksessa on samaa muotokieltä kuin L'Orealin kynsilakkapulloissa. Nämä osittain läpinäkyvät pakkaukset ovat ihanan raikkaita ja sopivat hyvin kiiltopunien pakkauksiksi. Suurin yllätys mulle oli näiden huulipunien tuoksu. Varmasti kaikki L'Orealin huulipunia käyttäneet tietävät miltä ne tuoksuvat. Se sama voimakas tuoksu on ollut kaikissa L'Orealin huulipunissa, jotka olen omistanut 90-luvun puolivälistä alkaen. Mutta arvatkaapa mitä, Color Riche Shine-huulipunissa tuota tuoksua ei enää ole, vaan huulipunat tuoksuvat mustaherukalta! Tuoksu on edelleen voimakas, joten kannattaa tsekata huulipunan tuoksu testeristä ennen ostopäätöstä. En tiedä teistä, mutta mulle huulipunan tuoksulla on suuri merkitys. Mutta siis, tälle tuoksulle peukku ylös.


Color Riche Shine-huulipunat ovat nimensä mukaisesti todellakin kiiltäviä. Ensireaktioni huulipunan levittämisen jälkeen oli, että näyttävätpä huuleni märiltä! Huulipunien koostumus on kuitenkin todella kevyt, ilmavantuntuinen ja yllätys, yllätys: kosteuttava. Sävyt ovat hieman läpikuultavia, mutta ne levittyvät kauniisti ja kiiltopuniksi niissä on todella paljon pigmenttiä.


Sävy 111 Instaheaven on vaalea pinkki ja 112 Only In Paris on vaaleanpunainen, ehkä jopa hieman persikkaisuuteen vivahtava nudesävy.

350 Insanesation on perinteinen kirkkaanpunainen, 464 Color Hype viininpunainen tai oikeastaan voisin kuvailla sitä paremminkin sanoilla tumma vadelma. 465 #trending taas on fuksianpunainen. Näitä kolmea viimeksi mainittua sävyä en itse uskalla käyttää ilman huultenrajauskynää. Ainakin mulle tuottaa suuria vaikeuksia levittää näin kirkkaita sävyjä suoraan huulille.


Kuudes sävy on nimeltään 642 MLBB ja kuvien perusteella se näyttää vaalealta nudelta. Sävyvalikoima on melko niukka, sillä maailmalla näitä huulipunia myydään kuudessatoista eri sävyssä. Ihan jees, että Suomessa myynnissä olevista sävyistä puolet on vaaleampia ja puolet tummempia. Jäin kuitenkin kaipaamaan pirtsakkaa oranssia kevätsävyä.

Vasemmalta oikealle: Instaheaven, Only In Paris, Insanesation, Color Hype & #trending

Color Riche Shine-huulipunat pysyvät huulilla pitkään kosteuttavan tuntuisina. Ruokailua ne eivät kestä. Sävyjä 111 Instaheaven ja 112 Only In Paris pystyy vaivattomasti käyttämään ilman huultenrajauskynää. Tummemmissa sävyissä väri alkoi valua kohti huulteni uurteita, mikä ei ole kovin kaunis näky. Omia lemppareita näistä ovat vaaleammat sävyt (111 ja 112) sekä 464 Color Hype, jota käytän rajauskynän kanssa.


En huomannut suuria eroja sävyjen koostumuksessa. Kaikki sävyt liukuivat huulilleni vaivattomasti, eikä yksikään sävy näyttänyt laikukkaalta. Kaikista kiiltävimpiä sävyjä olivat 111 Instaheaven, 350 Insanesation sekä 465 #trending.

Suosittelen varsinkin vaaleampia sävyjä sellaisille huulipunafaneille, jotka pitävät kiillosta ja siitä, että huulipunan laittaminen on vaivatonta. Suositushinta huulipunille on 12,95 euroa.


Oletko testannut näitä L'Orealin huulipunia?
Mitä ylipäätään tykkäät kiiltopunista?


*Tuotteet saatu testiin L'Orealilta. 
Kaikki mielipiteet ovat omiani.


17 kommenttia:

  1. Ihanan sävyisiä huulipunia. Nuo tummemmat on aivan ihania, mutta nyt kun olen ihastunut mattahuulipuniin, mietittytäisi kyllä tuo koostumus :)

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mattahuulipunafaneille näiden huulipunien koostumus voi olla turhan kiiltävä. :)

      Poista
  2. Todella kivannäköinen hylsy. Läpinäkyvä on vaihteeksi mukava ja jotenkin keväinen:) Sävyistä #Trending olisi mun tyylinen, ihan selkeesti. L'Orealin huulipunat eivät ole tähän saakka minua erityisemmin houkutelleet ehkä juuri tuoksun takia, ainakin jollain alitajunnan tasolla;) Mustaherukan tuoksu kuulostaa suurelta parannukselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tosi paljon noiden hylsyjen keveästä ilmeestä. Sopii hyvin kiiltopunille. Toivottavasti se vanha huulipunatuoksu jää unholaan näiden huulipunien myötä! :)

      Poista
  3. Oot ottanu todella kauniit kuvat <3 Mun sävy ois ehdottomasti vadelmainen 464 Color Hype :) Kiiltopunat on kyllä tervetulleita varsinkin nyt kun oon tykänny tehdä vahvemman silmämeikin, ei oo niin tönkkömeikattu olo ku on kiiltopunaa huulilla matan sijaan. Tykkään myös kun ovat samannäköisiä kuin mun suokkari Clarinsin huulipunat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kuvakehuista. <3 Color Hype on todella kaunis sävy, mäkin tykkään!

      Poista
  4. Ihanat sävyt, mä voisin huolia kaikki 😀 Ja oon innoissani tästä kiiltotrendistä, mattaiset punat on toisinaan haastavia ja ovat jääneet itselläni lopulta tosi vähälle käytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Mä kyllä tykkään mattapunista, esim. NYXin Matte Lipstickeistä, mutta nestemäiset mattapunat ovat mulle melkein kirosana! :D

      Poista
  5. Tosi kauniita nuo huulipunahylsyt ja ihania on sävytkin! <3

    VastaaPoista
  6. Onko mustaherukan tuoksu uusi trendi :D. Sitä löytyy monista uusista tuotteista esim. Ekopharmalta ja Mossalta. Pakko käydä nuuhkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla. Eipä siinä mitään, mustaherukan tuoksu on jees! :)

      Poista
  7. Minunkin mielestä nämä tuoksuu ihan marjoille ja juurikin mustaherukalle. :) Tykkään näistä ihan simona, just mun juttu. :)

    Aivan ihanat kuvat olet punista ottanut. <3

    VastaaPoista
  8. Ai että tuli noista missä näkyy puna ihan huulilla, hyvällä tavalla mieleen -80 ja -90 luku :) lapsuus kun katteli jotain Anttilan kuvastojen malleja. Nää punat ei oo mulle ennestään tuttuja mutta oispa kiva testata tuota only in Paris- sävyä, se näyttää ihanan syksyiseltä. Ihanat kuvat sulla 🖒

    VastaaPoista