Pelkoa ja kauhua Wienissä

Tämän päivän postauksessa palaan Wieniin. Jos et lukenut matkakertomukseni ensimmäistä osaa, se löytyy tästä. Yksi Wienin kuuluisimmista kohteista on Praterin puistoalue, joka sijaitsee Tonavan kanavan toisella puolella. Teimme ex tempore reissun Prateriin. Koska oli marraskuinen maanantai-iltapäivä, kaikki laitteet olivat kiinni. Ei sillä, että olisin niissä edes halunnut käydä. Olen aiemmin tykännyt kaikkein hurjimmista huvipuistolaitteista, mutta näin vanhempana ne eivät enää houkuttele mua yhtään. Sanoinkin miehelleni menomatkalla lentokoneen noustessa, että tässä on mulle tarpeeksi huvipuistolaitetta. Silti huvipuistot edelleen kiehtovat minua.

Puistoalueella sijaitsee mm. Madame Tussaudin vahakabinetti ja huvipuisto, jonka maailmapyörä Riesenrad on rakennettu vuosina 1896-1897. Huvipuistoalue on siinä mielessä erikoinen, että se ei ole millään aidatulla alueella ja se on avoinna aina, vaikka itse huvipuistolaitteet ei olisikaan avoinna.

Oli synkkä ja harmaa maanantai. Tuuli vinkui puissa. Alueella ei näkynyt muita ihmisiä. Mulle tuli sellainen fiilis, että olemme ainoita ihmisiä maan päällä. Mua pelotti, vaikka ei ollut vielä edes pimeää. Karmivaa tunnetta ei helpottanut alueen kauhuteemaiset rakennelmat. Siis oikeasti, onko tämä huvipuisto vai kauhupuisto!?

Mulle tuli mieleen joku zombieleffa, jonka muistin sijoittuvan huvipuistoon. Olisiko ollut Zombieland.. Odotin koko ajan, että milloin se zombiarmeija alkaa vyörymään meitä kohti jonkun kulman takaa. Zombeja ei tullut vastaan, mutta oli siellä jotain outoa porukkaa, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Haluaisiko madame lisää kaffia..?

That's just wrong!!!!!!

Punainen tupa ja peruna.. eikun hautausmaa.

Liian iso pelle!

Praterin puistoalueella sijaitsee myös Kugelmugelin mikrovaltio, joka julistautui itsenäiseksi vuonna 1976. Valtion perustaja oli itävaltalainen taiteilija Edwin Lipburger. Käytännössä "valtio" on pallon muotoinen talo. Meidän piti käydä tsekkaamassa se, mutta kaiken kauhun ja pelon keskellä se unohtui. Järkyttyneinä ajoimme metrolla toiselle puolelle kaupunkia ja päätimme rauhoitella hermojamme kupillisella kuumaa. Ensimmäinen vastaantullut kahvila oli nimeltään Cafe Sacher ja tuumasimme sen kelpaavan meille.

 
Kahvila on perustettu vuonna 1876  ja tämä nimenomainen kahvila on sen aidon ja oikean Sacherkakun kotipaikka. Kakkupala maksoi noin 7 euroa ja rommikaakao 8,50 euroa. Se voi tuntua kalliilta, mutta vertailun vuoksi Rossossa jaloviinakahvi ja suklaakakkupala maksavat saman verran. Paikka on valitettavasti turistien saartama (kröhöm), joten et todennäköisesti tule törmäämään täällä kuningatar Elisabetiin. Kahvila on kuitenkin käymisen arvoinen.

Kahvilakäynti sai mut taas rentoutuneeksi, mutta alkoi olla nälkä. Ja kun kerta Wienissä ollaan, mitä muutakaan söisinkään kuin wieninleikettä. Olimme valinneet ravintolaksi Figlmüller-nimisen ravintolan, joka on perinteikäs itävaltalainen, 1900-luvun alussa perustettu ravintola.

 
Heti alkuun pari vinkkiä, jotka takaavat miellyttävän vierailun Figlmüllerissa:

• Varaa pöytä. Paikka on hyvin suosittu ja et todennäköisesti pääse ainakaan illallisaikaan syömään ilman varausta.
• Mene oikeaan ravintolaan. Kaksi Figlmülleria sijaitsee vierekkäisillä kaduilla.
• Tilaa listalta, älä sooloile.
• Paikka sopii paremmin syömiseen kuin illanistumiseen.

Pääsimme todistamaan vierestä kun tarjoilija ripitti turisteja, jotka eivät osanneet tilata oikein. Katso, tässä on ruokalista. Tilaa siitä, äläkä vain sano jotain. Meillä ei myydä olutta. Näin tylytettiin säikähtänyttä turistia, joka olisi halunnut lasin ohrapirtelöä schnitzelinsä kanssa. Meillä ruokailu meni hyvin, mutta huomasin, että tarjoilijat vaikuttivat hyvin oman arvonsa tuntevilta. Lueskelin myöhemmin ravintolan arvosteluja Tripadvisorista. Ravintolalla on yli 3000 todella hyvää palautetta ja 200 todella huonoa. Useassa huonossa arvostelussa sanottiin, että tarjoilijat olivat liian tylyjä ja sarkastisia, mutta monessa tapauksessa siihen tuntui vaikuttavan asiakkaan oma tötöily (vaikka eihän se tietenkään ole syy olla ilkeä). Onneksi osasimme käyttäytyä oikein ja vältyimme tarjoilijoiden vihalta. Leike ja perunasalaatti olivat todella maittavia ja annokset riittävän kokoisia.

Tämä postaus on paisunut jo liian pitkäksi, mutta kun on alkuun päästy niin annetaan mennä. Wien on täynnä kahvila-konditorioita, joissa on upeat näyteikkunat. Kiinnitin huomioni erikoisiin tekeleisiin, jotka muistuttivat paholaista ja niitä ne olivatkin.

Kävi ilmi, että Alppien ympäristössä vietetään mukavaa joulunalusjuhlaa, Krampuksenyötä. Krampus on puoliksi pukki ja puoliksi paholainen, joka kulkee 5.12. iltana rankaisemassa tuhmia lapsia. Siinäpä oiva lisäys Suomen juhlaperinteeseen. Vietetäänhän täällä Halloweeniakin. Perusjoulupukki-suklaahahmot tuntuvat tylsiltä Krampuksen rinnalla.

Huh huh. Onpa mukavaa, että selvisin kauhistuttavasta Wienin matkasta ehjin nahoin. Oma koti kullan kallis.

Postaus sisältää huonoa huumoria ja jonkinmoista sarkasmia.