torstai 19. lokakuuta 2017

Pimeässä loistava kynsilakka!

Esittelin vähän aikaa sitten Essencen Bootiful Nights-meikkikokoelman. Siihen kuuluu kaikkien ihanien Halloween-meikkien lisäksi myös pimeässä loistava päällyslakka, jonka nyt onnistuin metsästämään Tuurin Kyläkaupasta. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olen aina tykännyt pimeässä loistavista asioista. Lapsena suurimpia aarteitani olivat pimeässä loistava Barbie-tarra sekä superpallo, joita kävin ihailemassa kylppärin pimeydessä. Noin kirjoitettuna se kuulostaa jotenkin ankealta.. Oli mulla lapsuudessani muitakin leluja ja normaalisti leikin ihan päivänvalossa! Palataanpa tähän kynsilakkaan.

 
Koska lakka kuuluu Halloween-kokoelmaan, putelin kyljessä on kuvioituna lepakkoa, haamua ja kurpitsaa. Sävyn nimi on Witch Off The Light. Itse lakka on väriltään  hyvin haalean oranssia, jossa on pienen pieniä glitterhippuja. Päällyslakkaa suositellaan käytettäväksi vaalean kynsilakan kanssa. Näin glow in the dark-ominaisuus pääsee parhaiten esiin.


Testasin päällyslakkaa ensin Mavalan maidonvaalean Izmir-sävyn päälle, mutta se ei näyttänyt hyvältä. Pienet, haalean oranssit glitterhiput näyttivät yksinään tyhmiltä, joten päädyin lakkaamaan kynteni metallinhohtoisella Essencen Brushed Metals kynsilakan sävyllä 02 Can't Stop The Feeling.


Brushed Metals-lakan päälle lakkasin pimeässä hohtavaa päällyslakkaa. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, päällyslakka ei pahemmin muuta värilakan sävyä, jos niitä haalean oranssisia glitterhippuja ei lasketa.


Testasin myös aiemmin saamiani Bootiful Nights-kynsitarroja. Muuten, nämä tarratkin loistavat pimeässä! Keskisormen kynteen en laittanut pimeässä hohtavaa päällyslakkaa, vain tuon tarran ja sen päälle tavallista päällyslakkaa. Ja sitten eikun kylppäriin testaamaan, toimivatko nämä tuotteet.


Ja toimiihan se. Onhan tällainen pimeässä hohtava kynsilakka aikamoista kikkailua, eikä tuo hohto kovin kauaa kestä ilman valokylpyjä, mutta mä tykkään. Tulee lapsuus mieleen. 




Glow In The Dark Top Coatin hinta on vaivaiset 2,49 €.  Kuten jo aiemmin mainitsin, löysin oman päällyslakkani Tuurin Kyläkaupasta, mutta olen nähnyt Bootiful Nights-tuotteita myös pretty.fi:ssä sekä Citymarketissa. Essenceä on myyvät myös Tokmannit, Halpahallit, Minimanit sekä Kärkkäiset. Bootiful Nights-tuotteet ovat myynnissä vain rajoitetun ajan.






Glow In The Dark Top Coat ostettu itse,
kynsitarrat ja Brushed Metals-lakka saatu blogin kautta.

22 kommenttia:

  1. Vau! Aika siistit :) tiiätkö saaks tota jostain muualtaki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa saako tätä muualta. Kaikki Essenceä myyvät kaupat eivät ole ottaneet Bootiful Nights-kokoelmaa myyntiin. :/

      Poista
  2. Onpas hieno kynsilakka! Ei uskoisi, että tuollaista saa noin halvalla!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essenceltä saa kaikenlaisia hauskoja (erikois)tuotteita edullisesti. :)

      Poista
  3. Voi vitsi miten hauska! Todellakin tulee ihan nostalgiafiilikset, ainakin minulla oli lapsena paljon kaikkia pimeässä hohtavia pikkuleluja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vieläkin tallessa pari pimeässä loistavaa tavaraa lapsuudesta. En ole testannut loistaako ne enää. :D

      Poista
  4. Waude! Kai pitäis mennä kattoo Veskua sitten, ja samalla saada hohteet kynsiin! :)

    VastaaPoista
  5. Okei vau! Näitä on pakko saada testata :DD

    VastaaPoista
  6. Mulla kanssa oli lapsena pimeässä hohtava superpallo, jota menin aina pimeään vessaan ihailemaan :D Tosi kivoja kuvia oot saanut otettua ja hienot on kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lakka tuo mieleen kivoja lapsuusmuistoja. :D

      Poista
  7. Aika kivat, etenkin jos on Halloween pippaloita tulossa!

    VastaaPoista
  8. Tässä on kyllä tosi hieno tuo hohto! Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista