tiistai 3. lokakuuta 2017

Kun lempparituote ei enää toimi - Too Faced Shadow Insurance

Kuten kaikki meikkaamista harrastavat varmasti tietävät, onnistuneen ja kestävän silmämeikin avainasemassa on hyvä silmämeikinpohjustaja. Silmämeikinpohjustaja pitää luomivärit kauniina koko päivän ja se myös estää luomiväriä paakkuuntumasta luomivakoon. Myös ei-niin-pigmenttisistä luomiväreistä saa enemmän irti hyvän pohjustajan kanssa.


Olin pitkään käyttänyt Urban Decayn legendaarista Eyeshadow Primer Potionia. Siinä ei ollut mitään vikaa, mutta loppua kohden se alkoi kuivahtaa, enkä saanut sitä asettumaan luomilleni tasaisesti. Ihan luonnollista, sillä UDEPP oli ollut käytössäni lähes vuoden (ja sen käyttöaika on puoli vuotta avaamisen jälkeen). Olisin voinut ja voisin edelleenkin joskus ostaa sitä uudelleen, mutta halusin testata jotain muuta.


Too Facedin Shadow Insurance on toinen silmämeikinpohjustaja, jota on kehuttu paljon. Olin alkuun innoissani siitä kuinka hyvin se levittyy luomilleni ja kuinka kauniina se piti luomivärit koko päivän. Ei paakkuuntumista, ei hailakoitumista. Mua alkoi aika pian ärsyttää Shadow Insurancen koostumus. Putelia pitää ravistaa ennen käyttöä, sillä muuten sieltä tulee ensin ulos vain öljyistä tavaraa. No eihän siinä mitään, ravistellaan sitten.


Viime kuukausina olen huomannut, että luomivärien levittäminen ja häivytys on muuttunut ihan mahdottomaksi jos olen käyttänyt Shadow Insurancea. Parhaatkin luomivärit näyttävät laikukkailta, eikä häivyttäminen onnistu. Aloin miettiä voisiko se johtua siitä, että pohjustajan koostumus on mennyt sekaisin, sillä öljymäistä tavaraa on tullut liika ulos ja näin ollen pohjustajan koostumus ei ole enää balanssissa. Enhän mä todellakaan aina ole muistanut ravistaa putelia ennen käyttöä.


Olen myös huomannut luomillani röpelöistä pientä paukamaa, jota ennen ei ole ollut. Jätin silmänympärysvoiteeni käytön joksikin aikaa, mutta se ei auttanut. Epäilenkin, että Shadow Insurance on aiheuttanut ne röpelöt. En tiedä onko näin, mutta olen päättänyt luopua tästä tuotteesta. Otin Shadow Insurancen käyttöön noin 11 kuukautta sitten. Sanoisin että tuote kesti mulla hyvänä noin 7 kuukautta ja sen jälkeen alkoi nuo ongelmat. Tälle kuitenkin luvataan käyttöaikaa 12 kuukautta avaamisesta.


Tuotetta on jäljellä tuubissa vaikka kuinka paljon, eikä koostumuskaan näytä muuttuneen siitä kun ensimmäisen kerran sen avasin. Pohjustaja on edelleen helppo levittää luomille, mutta jotainhan tässä on tapahtunut kun luomivärit eivät enää näytä hyvältä. Tämä Shadow Insurance-case on hyvä esimerkki siitä kuinka lempparituote muuttuu inhokiksi. Aion kokeilla vielä uudestaan Shadow Insurancea, sillä mulla on tuo pieni puteli korkkaamatta. Sitä ennen pidän pitkän tauon ja testaan muita pohjustajia.

Onko sulla kokemuksia Shadow Insurancesta? Entä onko sulle käynyt niin, että lempparituote muuttuu inhokiksi?


12 kommenttia:

  1. En ole Shadow Insurancea kokeillut. Minusta kuulostaa aika oudolta, että sitä pitää ravistella ennen käyttöä. En itse juurikaan ravistele primereita, enkä ole huomannut tarkistaa tuoteselosteesta onko siitä mainintaa. Onpa kurjaa, jos luomille tulee paukamia ja röpelöä primerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä siinä pakkauksessa ei edes mainita että sitä pitäisi ravistella. Mä en 100 % pysty sanomaan ovatko ne röpelöt tulleet tuosta primerista, mutta se on aika todennäköistä. :/

      Poista
  2. Oon huomannut saman, että varsinkin jos tota säilyttää pystyasennossa niin se öljy tunkee sieltä ensimmäisenä ulos. Nyt säilytän tota vaakatasossa eikä samaa ongelmaa ole, ainakaan niin voimakkaasti, mutta hyvä se on edelleen ravistaa tota tuubia ennen käyttöä. Oon omani tosin korkannut jo noin 1,5 vuotta sitten, joten ehkä olisi aika heittää se jo menemään. Oon muutenkin käyttänyt viime aikoina pelkästään UDEPP:tä ja se toimii hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen säilyttänyt omaani koko ajan vaakatasossa, mutta silti öljyä tulee aina (jos en muista ravistaa) yksin ekana ulos. Mullakin UDEPP toimi tosi hyvin kunnes se alkoi kuivahtaa. Ehkä mä taas palaan sen käyttäjäksi. :)

      Poista
  3. Ei ole mulla tuosta primeristä kokemusta, mutta muutamaa olen kokeillut. Guerlainin kiinteä pohjustusaine alkuun oli ihana, mutta ehkä käytin sitä harvakseltaan, sillä se muuttui niin kiinteäksi että ei pystynyt käyttämään, ja joutui roskiin. Elizabeth Ardenin Eye fix kesti melkein vuosia, pysyi hyvänä kunnes loppui. Guerlainin sitä tuotetta en enää osta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinteät pohjustusaineet varmaankin kuivahtaa helpommin. Mä ostin testiin MACin Paint Podin, jota nyt aion testata pohjustajana. Toivottavasti se ei kuivu liian nopeasti. :)

      Poista
  4. Toi on tosiaan Shadow Insurancen huonopuoli ainainen ravistelu ja itse vielä puristelen tuubia kunnolla ennen käyttöä. Silti joskus tulee sitä öljyistä koostumusta pihalle, mutta on silti toiminut loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kaiketi ehti tulla sitä öljyä liikaa ulos. Tai sitten mulla on maanantaikappale.. Tai no, siihen en usko, koska alkuun tuote toimi kuin unelma. :)

      Poista
  5. Mulla on toi pikkutuubi käytössä ja vaakatasossa säilytän, ikinä oo vielä koostumus erottunu enkä siis oo ravistellu. Mulle kyllä riittää pikkutuubikin yli vuodeks, että olisin ongelmissa normaalipakkauksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin säilytän vaakatasossa ja silti öljy erottuu muusta massasta. Näköjään noiden tuotteiden laaduissa on paljon eroja.

      Poista
  6. Tuote kyseistä tuotetta en ole kokeillut. Itse tykkään eniten käyttää MAC:n Paint Pot:ia silmämeikin pohjustukseen. Joskus on käynyt niin, että esim. kasvovoiteet tai vastaavat eivät toimi enää kuin pitäisi, iho ilmeisesti joskus tottuu niihin. Kosmetiikan kanssa huomaa aina joskus, että kun tuote alkaa kuivamaan, niin se ei toimi enää yhtä hyivn. Näin kuitenkin käy yleensä vain ripsivärien tai esim. nestemäisten rajauskynien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ostanut Paint Potin ja se odottaa testaamista. Toivottavasti se toimisi mullakin. :) Jotkut ripsarit ja rajauskynät kuivahtaa ihan liian nopeasti. :/

      Poista