torstai 18. toukokuuta 2017

Isadoran Blue Bliss-kesämeikkikokoelma

Isadoran uusi kesämeikkikokoelma on täällä! Tänä vuonna kokoelman painopiste on silmämeikissä ja kuten nimikin sen jo kertoo, merellisen sinisissä sävyissä. Isadoralta kerrotaan, että Blue Bliss-kokoelma on saanut inspiraationsa Kalifornian auringosta, iloisesta festarityylistä ja lettikampauksista.

Meikkikokoelman näyttävissä ja raikkaissa väreissä yhdistyvät rohkea asenne ja iloinen, leikittelevä tyyli.

 
En voi muuta kuin katsella ihaillen promokuvia, joissa poseeraa Isadoran tyrmäävän kaunis keulakuva Xenia Deli. Mulle tulee näistä promokuvista mieleen yksi sana ja se on Coachella. Xenia näyttää siltä kuin olisi juuri menossa kyseiseen tapahtumaan. Aurinkoa, palmuja, autiomaata, hyvää musiikkia ja kauniita ihmisiä. En oikeastaan haaveile Coachellasta, mutta Kaliforniaan olisi ihana päästä uudestaan. 💚💙💜 Oukei, palataanpa takaisin maan pinnalle.

Xenia - Blue Bliss (kuva: Isadora.fi)

Sain osan kokoelman meikeistä testattavaksi maahantuojalta. Katsotaan mitä kaikkea Blue Bliss-kokoelma pitääkään sisällään.

 
Grand Volume Lash Color -ripsiväri (9 ml)

Saisiko olla sinistä ripsiväriä? Grand Volume Lash Colorin kausisävyt ovat sähkönsininen Aquatic sekä vaaleampi sininen, Blue Bliss. Ripsivärin harja on tuttu Grand Volume Lash Stylerista, joka on yksi lemppariripsiväreistäni.


Grand Volume Lash Colorin massa on todella kermaista ja helposti levittyvää. Se erottelee ripset kauniisti ja on säänkestävä. Aquaticin sininen sävy on todella intensiivinen. Toisin kuin Grand Volume Lash Styler, tämä Grand Volume Lash Color ei tuuhenna tai pidennä ripsiäni. Tämä tuntuu olevan ripsiväri ihan kirjaimellisesti. Omat ripseni ovat tällä hetkellä kasvuvaiheessa, joten pitäisi kokeilla tätä irtoripsissä.
Grand Volume Lash Colorin suositushinta on 21,90 euroa.


Twist-up Lip Balm SPF 15 (3,5 g)

Kesällä on hyvä muistaa suojata huuletkin auringonsäteiltä. Twist-up Lip Balm-huulivoiteet sopivat siihen tarkoitukseen hyvin, sillä niissä on aurinkosuojakerroin SPF15. Huulivoide tuntuu ihanan kosteuttavalta, eikä lainkaan tahmealta. Huulivoiteet sisältävät luonnonöljyjä kuten auringonkukkaöljyä, viinirypäleensiemenöljyä ja granaattiomenauutetta.


Kesäkokoelmaan kuuluu neljä kausisävyä: Sheer Melon, Sheer Cherry, Sheer Raspberry sekä Sheer Strawberry. Huulivoiteet tuntuvat miellyttävän kosteuttavilta huulilla ja kukin sävy tuoksuu siltä, mitä nimi antaa olettaa. Rakastan melonin tuoksua kosmetiikassa ja Sheer Melon todellakin tuoksuu melonilta. Voiteiden sävyt ovat hyvin läpikuultavia. Olisin toivonut, että näistä olisi tullut huuliin enemmän väriä.
Twist-up Lip Balmin suositushinta on 14,50 euroa.


Perfect Blush -poskipuna, Bronze Glow (4,5 g) 

Isadoran Perfect Blush-poskipunat ovat sopivan pigmenttisiä ja koostumukseltaan samettisia, mikä tekee poskipunan levittämisestä ja häivyttämisestä helppoa kuin heinänteko. Blue Bliss-kokoelman poskipunan kausisävy on nimeltään Bronze Glow. Sävy on vaaleahko, persikkaisen pronssinen sävy, jossa on ihan pienenen pieni hitunen helmiäistä. Sävy on todella upea kesäsävy.


Tuli mieleen, että voisikohan tätä käyttää aurinkopuuterina..? Päätin tehdä sävyvertailun Bronze Glown ja parin suositun aurinkopuuterin välillä. En ole vielä testannut tätä kasvoilleni aurinkopuuterina, mutta veikkaan että Bronze Glown sävy toimii mulla parhaiten poskipunana.
Perfect Blush-poskipunan suositushinta on 14,50 euroa.


Perfect Contour Kajal Waterproof (1,2 g) 

Sain testiin kaksi kappaletta kesäkokoelmaan kuuluvista Perfect Contour kajalkynistä, Blue Blissin ja Aquaticin. Aquatic on syvä tummansininen, kun taas Blue Bliss on vaaleampi taivaansininen. Kynät ovat vedenkestäviä ja sen kyllä huomaa. Swatchit lähtivät vain silmämeikinpoistoaineella. Ei mulla ole mitään valittamista, jos rajauskynä pysyy hyvin.



Muut kausisävyt ovat nimeltään Lavender, Black, Tropical Blue sekä Tropical Green.
Kajaleiden suositushinta on 10,90 euroa.




Wonder Nail -kynsilakka (6 ml) 

Blue Bliss-kokoelman suosikkini löytyy kynsilakoista. Olen aikaisemminkin hehkuttanut Isadoran Wonder Nail-lakkojen superhyvää hinta-laatusuhdetta, eivätkä kynsilakat tälläkään kertaa pettäneet minua. Lakat ovat pitkäkestoisia ja peittäviä. Saan näillä ihan hyvän tuloksen jo yhdellä kerroksella, mutta paras tulos syntyy kahdella kerroksella. Kausisävyjä on kolme: Regatta, Turquoise Bliss sekä Sparkling Sand. Ja se mun suosikkini tästä koko kokoelmasta on.. Regatta! Voihan jösses, miten upea sävy se onkaan. En rupea kuvailemaan sitä sen enempää. Kuva kertokoon kaiken:



Mä en ole ikinä lämmennyt tämän sävyiselle siniselle kynsilakalle, mutta Regatta sai sydämeni väpättämään. Tuo syvä sinisyys ja lakan upea kiilto. 😍 😍 😍 I loooove it!
Wonder Nail-kynsilakkojen suositushinta on 8,90 euroa.


Kesämeikkikokoelmaan kuuluu myös upeat kausisävyt Ultra Matt Liquid Lipstickeistä. Kannattaa käydä tsekkaamassa ne ja Blue Bliss-kokoelma kokonaisuudessaan Isadoran nettisivuilta.

Miltä tällainen väri-iloittelu maistuu? Joko sinä oletko innostunut sinisestä silmämeikistä?





*Tuotteet saatu testiin maahantuojalta.
En hyödy mitenkään linkkien klikkailusta.
Ja kuten aina, mielipteet ovat omiani.

16 kommenttia:

  1. Mua ei ole koskaan iskenyt sininen ripsari, en vaan tunne että se sopisi itselle - mutta tuossa se näyttäää kyllä kauniille. Jotenkin tuo vaikuttaa myös silleen rohkeelle vedolle, musta ripsari on vaan kuitenkin <3 Tosin nyt kun on volyymit niin ei tarvi edes miettiä sinistä ripsaria mikä ei kyllä haittaa.
    Mutta mitä tulee rajauksiin, i like! Mä tosi monesti toissa kesänä laitoin sellaista ihanaa turkoosia rajausta tuolla tyylillä mitä promokuvassa näkyy, joskus myös pistin sitä ns. mustan rajauksen viereen ohuen rajan ja johan tykkäsin ♥ Pitääpä testata taas pitkästä aikaa kuhan lämpimämmät ilmat tulee 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole tainnut ikinä aiemmin olla sinistä ripsaria. Se varmaankin käy paremmin vähän ruskettuneemman ihon kaverina, ainakin jos katsoo tuota mallia. Itse olen vielä tällä hetkellä kalmankalpea. :D

      Poista
  2. Mulla kiinnittyi huomio malliin. Näyttää ainakin eriltä verrattuna siihen malliin, joka tuntuu olleen ikuisesti Isadoran keulakuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Xenia on ollut Isadoran keulakuva jo pari vuotta. Ehkä.. Hän on tosi samantyyppisen näköinen kuin se edellinen malli.

      Poista
  3. Sinisen ystävänä hihkun riemusta juuri tuollaisten kirkkaan sinisten meikkituotteiden edessä. Aivan ihana kesäsävy<3

    VastaaPoista
  4. Upealta näyttää tuo sininen ripsiväri! Näitä voisin itsekin kokeilla tänä kesänä :)

    VastaaPoista
  5. Ihania tuotteita ja varsinkin nuo kynsilakkojen sävyt ovat upeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo sininen kynsilakka on ehdottomasti mun suosikkini näistä kaikista meikeistä. :)

      Poista
  6. Mäkin toivoin, että vähän enemmän olisi väriä tullut Lip Balmeista, kun omat huulet on aika tummat, niin sävy ei oikeastaan näy, muuten ovat ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Harmi, että niissä on niin vähäsen pigmenttiä. Mutta plussaa aurinkosuojasta ja ihanasta tuoksusta. ❤️

      Poista
  7. Ihanaa värikkyyttä! Sininen on aina ollut mulle vähän ongelmainen väri silmämeikeissä, vaikka luomiväreinä sen saankin jotenkuten toimimaan. Sinistä ripsaria en oo koskaan testannut, mutta olisi ihan mielenkiintoista itse asiassa koittaa, miltä se omissa ripsissä näyttäisi. Oon nyt innostunut tekemään silmiin alarajauksen jollain räväkällä värillä ja voisin kuvitella, että noi siniset kajalit olis siihen ihan loistavia tuotteita! Ainakin säväyttäisivät kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sininen ripsari käy hyvin esim. kuparisen silmämeikin kanssa. Ei ehkä mikään työmeikki-ripsari (ainakaan itselleni), mutta kesän rientoihin hyvin sopiva. Kuten sanottu, vaihtelu virkistää. :)

      Poista