tiistai 17. tammikuuta 2017

Tavoitteeni vuodelle 2017

En varsinaisesti harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta tein silti pienen listan tavoitteistani tälle vuodelle. Nämä eivät ole mitenkään järjettömän kunnianhimoisia tavoitteita, mutta sellaisia jotka oikeasti haluan toteuttaa ja joiden saavuttaminen ei vaadi ihan älyttömiä ponnisteluita. Ai, minäkö muka mukavuudenhaluinen!?!


Joka vuosi joulun jälkeen päähän hiipii ajatukset, että herkkujen syömistä pitäisi vähentää ja liikuntaa lisätä. Olen huomannut, että syyskaudella (varsinkin marras-joulukuussa) motivaatio terveempään elämään on lähes nollissa. Kun tammikuussa aurinko välillä paistaa ja kevääntulo alkaa vaikuttaa realistiselta, alkaa aktiivisuustasonikin selkeästi nousta. Tässä ovat tavoitteeni tälle vuodelle:


Tavoite 1 - Juoksuharrastuksen jatkaminen

Liikunnallinen tavoitteeni tälle vuodelle on, että ylläpidän kuntoni sellaisena, että jaksan juosta 10 kilometriä. Mua ei kiinnosta puolimaratonit saati maratonit. Mulle riittää se, että jaksan juosta kympin. Olen joskus inhonnut pitkien matkojen juoksemista. Muutama vuosi sitten tuntui, että kaikki juoksevat. Halusin kokeilla miten multa sujuu juokseminen ja sujuihan se. Välillä juokseminen on ihanaa, välillä ihan kamalaa. Olen aika mukavuudenhaluinen ihminen ja siitä syystä juoksukauteni sijoittuu suurinpiirtein touko-syyskuuhun. Juoksin pari vuotta sitten kympin lokakuussa, mutta se ei ole mun juttu. Pilvisessä ja kylmässä kelissä juokseminen tuntui ainoastaan ärsyttävältä.


Tavoite 2 - Vähemmän herkkuja ja enemmän itsetehtyä ruokaa

Olen syönyt muutaman vuoden suht terveellisesti, mutta viime vuonna syömiseni luisuivat epäterveellisen puolelle. Syksyn aikana on tullut syötyä pizzoja, kebabia ja hampurilaisia enemmän  kuin laki sallii. En pyri syömään vieläkään superterveelisesti pelkkää parsaa ja kanaa (onko se edes superterveellistä?), vaan peruskotiruokaa. Olen huono laittamaan uusia ruokia, mutta nyt yritän panostaa monipuolisuuteen ja kokeilla erilaisia reseptejä. Yritän syödä vähemmän makeita herkkuja. En aio kieltäytyä niistä kokonaan, sillä karkkilakossa en osaa ajatella muuta kuin karkkia. Vietän tipattoman tammikuun, sillä marras-joulukuussa tuli hörpittyä jonkin verran punaviiniä ja glögiä.


Tavoite 3 - Valokuvauksen opiskeleminen

Olen aina tykännyt valokuvaamisesta, mutta se ei ole ollut intohimoni. Vasta viime vuonna (suureksi osaksi bloggaamisen kautta) tajusin kuinka tärkeitä laadukkaat välineet ovat valokuvaamisessa. Ennen räpsin kuvia iphonella ja pokkarilla. Vasta viime kesänä aloitin tutustumisen järkkärikuvauksen ihmeelliseen maailmaan ja tajuntani räjähti. Aikaisemmin mulla ei ollut mitään hajua aukoista, suljinajoista, valkotasapainoista tai ISO-arvoista, mutta nyt ne ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi. Nyt mulla alkaa hahmottumaan kuinka saa otettua hyviä valokuvia. En todellakaan ole mikään hyvä valokuvaaja ja tänä vuonna aion jatkaa kameran testailua ja valokuvaamisen opiskelua omatoimisesti.


Tavoite 4 - Matka jonnekin uuteen paikkaan

Jossain mainoksessa puhutaan matkailugeenistä ja multa se löytyy. Olen oppinut niin paljon uutta reissuillani, tullut rohkeammaksi ja saanut tukuttain uusia kokemuksia. En osaa olla, jos mulla ei ole matkaa tiedossa. Tälle vuodelle ei ole vielä varattuja matkoja, mutta suunnitelmissa on vaikka mitä. Jotkut ovat kehoittaneet mua olemaan matkustelematta turvallisuuden (tai sen puutteen) takia, mutta ihan yhtä hyvin voin kuolla kotona vaikka leipään tukehtumalla.

Tavoite 5 - Rennompi asenne

Yritän olla itseäni kohtaan armollisempi ja olla stressaamatta turhista. Se voi olla mulle vaikeaa, sillä tietäisitte vaan, mikä stressierkki mä olen! Mutta yritetään.. Jos kaikki edellä mainitut tavoitteet menevät penkin alle syystä tai toisesta, ei se ole maailmanloppu. Enhän mä voi tietää mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Voi olla, että jonkun yllättävän terveysjutun takia en pysty juoksemaan tai sorrun herkkuihin ja päädyn kuvaamaan vain iphonella, mutta entäs sitten... C'est la vie!


Mitkä ovat sinun tavoitteesi tälle vuodelle?


8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Mun tavoite on saada liikunta säännölliseksi osaksi elämää. Nyt mulla on päällä alkuinnostus ja jaksaisin liikkua vaikka joka päivä, mutta tavoite olisi että tämän innon vähän laskettua liikkuisin vielä kolme kertaa viikossa :) Syömisten suhteen mulla on täysin sama tavoite kuin sulla: tehdä itse ruokaa. Lisäksi mihinkään terveyteen liittymätön tavoite on päästä opiskelemaan yliopistoon. Se on vuoden isoin tavoite :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mulle liikunta on tuntunut syyskaudella, varsinkin joulukuussa, lähinnä pakkopullalta. Olen liikkunut jonkin verran, mutta siinä ei ole ollut sellaista liikunan riemua. Nyt tuntuu sen suhteen jo paremmalta. Pidän sulle peukkuja, että yliopiston ovet aukeavat. :)

      Poista
  2. Tositosi hyviä tavoitteita! Lähes samntyyppisiä tavoitteita jotka lojuvat jo omissa luonnoksissani ja odottelevan julkaisua, juurikin sellaisia helppoja joita ei tarvi tehdä verenmaku suussa. Herkkulakko on sinänsä turhuus, tää on mun mielipiteeni. Mitäpä kieltämään itseltään ne pienet pienet elämänilot, jos menet vaikka kaverin kanssa kahville niin totta kai saa ottaa makean herkun. Pyrin sen sijaan vähentämään, se tosiaan taas on omallakin listalla ja pitää olla kohtuus siinä. Herkkujen syönti loppuvuodesta näet taitaa lisääntyä vähän kaikilla:')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mä olen aina välillä pitänyt kuukauden kestäviä herkkulakkoja ja joskus jopa onnistunut. Niiden lakkojen jälkeen karkinhimo on sitten huipussaan ja tulee mässäiltyä liikaa. Varmaan joillain toimii totaalikieltäytyminen, muttei mulla. Yritän pitää herkuttelun kohtuuden rajoissa. :)

      Poista
  3. Todella hyviä ja realistisia tavoitteita! :) Mulla olisi myös tavoitteena tutustua vihdoin paremmin tuon kamerani kaikkiin ominaisuuksiin ja sitä kautta toivottavasti kehittyä kuvaajana. Samoin herkkujen vähentäminen ja liikunnan lisääminen ovat (taas kerran) tavoitteenani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mä kävin marraskuussa Olympuksen järjestämässä koulutuksessa, jossa käytiin läpi kameran ominaisuuksia ja annettiin hyviä vinkkejä. Se oli huippukoulutus ja vielä ilmainenkin. :)

      Poista
  4. Hyvä postaus! Mun tavoite on tehdä hyvää itsellei ja kuunnella omaa kroppaa.

    VastaaPoista