tiistai 10. tammikuuta 2017

Berliinin reissu ja (huti)ostokset

Vietin joulun välipäivien aikaan kolme yötä Berliinissä mieheni kanssa. Berliini on yksi lempikaupungeistani Euroopassa ja olen käynyt siellä kaksi kertaa aiemmin. Kesällä 2015 hotellimme sijaitsi Mittessä. Silloin kiersimme läpi lähes kaikki kuuluisimmat turistikohteet Brandenburgin portista Checkpoint Charlielle ja Siegessäulelta Museosaarelle. Kävimme myös toissa jouluna Berliinissä. Silloin hotellimme sijaitsi Potsdamer Platzilla ja kävimme läpi eri kaupunginosien joulumarkkinoita.


Tällä reissulla hotellimme sijaitsi lähellä Berliinin kuuluisinta ostoskatua, Kurfürstendammia eli tuttavallisemmin Kudammia. Keisari Vilhelmin muistokirkolle oli reilun kymmenen minuutin kävelymatka. Viikkoa ennen matkaa, sattuneesta syystä, en ollut enää kovin innoissani lähtemään reissuun. Vielä jouluaattona oli epäselvää lähdemmekö vai emme. Päätimme kuitenkin lähteä ja hyvä niin, sillä kaikki meni hyvin ja reissu oli mukava, vaikkakin erilainen, mitä olin alunperin suunnitellut.




Voin lämpimästi suositella hotelliamme Hampton by Hilton Berlin City Westiä. Huoneen hinta oli vain 80 euroa/ yö ja siihen hintaan kuului todella hyvä aamiainen. Aamiaisella oli lähes kaikkea mitä ihminen voi haluta. Jos joku ruoka loppui, sitä tuotiin heti lisää, eikä likaisia astioita jätetty pöydille lojumaan. Henkilökunta oli mahtavaa ja hotellin sijainti oli aivan huippu. Se sijaitsee Uhlandstrassella ja siitä on parin minuutin kävelymatka Kudammille ja ensimmäiselle Douglasille. Hotellin ohi menee junarata, mutta äänieristys oli sen verran hyvä, ettei junista ollut haittaa.


Tällä reissulla keskityimme shoppailemaan, chillailemaan ja herkuttelemaan. Turistikohteista kävimme vain Berliinin eläintarhassa. Olen käynyt siellä kerran aiemmin, mutta silloin oli kesä. Tietenkin siellä oli kivempaa käydä kesällä, sillä nyt alue oli hieman ankean näköinen ja ankeutta lisäsi tihkusade.

Toissa vuonna joulun aikaan Berliinissä oli paljon kauniimpi sää kuin nyt. Yleensä kuljen matkoilla kamera kaulassa, mutta tällä reissulla kuvia tuli otettua aika niukasti. Pilvinen sää ja tihkusade ei oikein inspiroinut mua kuvaamaan.

Shoppailumahdollisuudet Berliinissä ovat todella hyvät. Kauppoja löytyy joka makuun: Zara,  Bershka, Forever 21, Urban Outfitters, C&A jne. Harmi, ettei Berliinissä ole Sephoraa. Douglas on ihan ok, muttei vedä vertoja Sephoralle. Yksi ehdoton Berliinin matkaajan ostosparatiisi on KaDeWe, mutta Kudammin varrelta löytyy myös muita tavarataloja kuten Karstadt. Ostoskeskuksista täytyy mainita Bikini Berlin ja Europa Center. Ja puhun nyt tosiaan tuon alueen ostosmahdollisuuksista. Potsdamer Platzilta, Mittestä ja Alexanderplatzilta löytyy sitten omat shoppailijan paratiisit.

Keskityin kosmetiikassa lähinnä halpismerkkien shoppailuun. Osa ostoksista osoittautui hutiostoksiksi, mutta eivät onneksi aivan kaikki.


Mavala Nail Color Cream, Berlin

Mun oli ihan pakko ostaa Mavalan kynsilakka sävyssä Berlin matkamuistoksi, sillä sävy kuvaa hyvin reissun aikana vallinnuttaa säätä. Mulla ei ollutkaan ennestään tuollaista vaaleanharmaata mattasävyä. Maksoin tästä 5,99 euroa.

NYX Micro Brow Pencil, Ash Brown

NYXin Micro Brow Pencil on tämän hetkinen suosikkikulmatuotteeni ja halusin ostaa yhden varastoon siltä varalta, että vanha loppuu. Omien kokemuksieni perusteella tämä on hintaansa nähden paljon laadukkaampi kuin Anastasian Brow Wiz. Kynän hinta oli 8,85 euroa.

Catrice Lash Couture Single Lashes

Olen innostunut taas pitkästä aikaa käyttämään irtoripsitupsuja. En ole aiemmin kokeillut Catricen ripsiä, mutta veikkaan että nämä ajavat asiansa. Mua ärsyttää näissä irtoripsitupsupakkauksissa se että, pisimmät ovat liian pitkiä ja niitä joutuu aina trimmaamaan. Ostaisin mielellään paketin, jossa olisi vain niitä ns. lyhyitä irtoripsiä. Paketin mukaan tässä on kolmea eri pituutta, mutta mun silmään ne näyttävät kaikki samanpituisilta. Ripset maksoivat 3,95 euroa.


Artdeco Eyeshadow, 253 Emerald

Artdecon luomiväri on ihan tajuttoman kauniin sävyinen ja sen koostumus on pehmeää, hyvin levityvää ja pigmenttistä. Näitä voi kerätä palettiin, mutta mulle riitti ihan vain tämä yksi sävy. Halusin kauniin vihreän luomivärin, jonka voi ottaa matkalle mukaan. Kaikki mun vihreät luomivärini ovat kiinni jättipaleteissa, joita en halua raahata mukana. Tämä Ardecon luomiväri on ainakin tarpeeksi pieni (1,8 cm x 3,3 cm). Minikokoisen luomivärin hinta oli Douglasissa 4,99 euroa. Hinta tuli mulle yllätyksenä näin jälkikäteen.. Oletin sen olleen jotain parin euron luokkaa, mutta kuitti ei valehtele.


Astor Eye Artist Eye Artist Eye Shadow Palette, 310 Underground Party In Berlin

Olin jo ehtinyt ostamaan Artdecon vihreän luomivärin, kun DM-kaupassa vastaan tuli tämä Astorin ihana nelikko. Mä rakastan vihreitä luomivärejä ja tietenkin mun oli pakko saada tämä. Muistan lapsuudesta Margaret Astor-nimisen kosmetiikkamerkin ja googlailtuani tulin siihen tulokseen, että kyseessä on sama merkki, uudistetulla nimellä. Nelikolla oli hintaa 5,95 euroa.


Essence Winter Glow Illuminating Eyeshadow Base

Ostin Essencen luomivärin pohjustajan sävyssä 01 Turn All The Lights On! Aine on silkinpehmeää ja se jättää luomille sileän ja hohtavan pinnan. Pohjustajana tämä ei toiminut ollenkaan. Se söi luomivärin sävyä ja muutaman tunnin jälkeen luomivärit olivat paakkuuntuneet luomivakoon. Hukkaan meni ne 2,25 euroa.

Essence Winter Glow Cushion Powder Lipstick, 01 Melt My Lips

En ole aiemmin kokeillut tällaisia cushion-huulipunia ja ostin tämän ihan uteliaisuudesta. Olen nähnyt L'Orealilla vastaavia huulipunia. Sävyssä ei ole mitään vikaa, se on oikein kaunis nude vaaleanpunainen. Mä en vain tajua tällaisia huulipunia, jotka eivät kosteuta huulia yhtään. Mä vertaisin tätä siihen, että laittaa puuterimaista poskipunaa huulille. I don't get it. Hintaa tälle kokeilulle tuli 2,75 euroa.

Catrice Eye'Matic Eyepowder Pen, 020 Hotel Pearlafornia

Catricen luomivärikynä on pakattu samanlaiseen pakkaukseen kuin Essencen puuterihuulipuna. Sävy on kaunis vaaleanpunertava shimmersävy, joka olisi täydellinen silmän sisänurkkiin tai keskelle luomea haloefektin luomiseksi. Haluaisin käyttää tätä, mutta taidan heittää sen roskiin ilman ensimmäistäkään käyttökertaa. Syyn näette kuvasta. Yleensä katson tarkkaan ostamani meikit, ettei niitä ole auottu ja käytetty. Tuosta ovat painatuksetkin kuluneet pois! Nappasin tämän hyllystä sen tarkempia tutkailematta. Maksoin siis turhasta 3,95 euroa. Oma vika kun en katsonut tarkemmin, mutta silti harmittaa.

RdeL Young Gel Effect Duo Nail Colour, 04 Bollywood Star

Tämä kynsilakka oli täysin heräteostos. En ole ikinä kuullutkaan tästä merkistä, mutta se on hinnan perusteella samantyyppinen halpismerkki kuin Essence. Tykkään todella paljon tästä sävystä. Pysyvyydestä en osaa vielä sanoa, sillä en ole ehtinyt testaamaan tätä. Mä niin toivon, ettei tämäkin osoittaudu pettymykseksi. Kynsilakka maksoi 1,99 euroa.


Belluna Sterling Silver Intense by Jean-Pierre Sand

Karstadtista mukaani tarttui Jean-Pierre Sandin pöllönmuotoiseen pulloon pakattu eau de parfum. Aluksi huomioni kiinnittyi tuohon ihan älyttömän hienoon pulloon, mutta tämä myös tuoksuu hyvältä. Tuoksu on kukkaistuoksu ja siinä on mm. kieloa, bergamottia, jasmiinia ja tonkapapua. Hintaa tällä ihanuudella oli vain 14,99 euroa (ovh oli 59,90 e). Kannattaa muuten tsekata Jean-Pierre Sandin nettisivut. Siellä on tuoksuja, jotka ovat pakattu mm. moottoripyörän-, rannekellon-, saksofonin- tai sikarinmuotoisiin puteleihin.


Yankee Candle-kynttilät

Europa Centeristä löytyi Yankee Candlen kauppa. Peruskynttilöitä oli vaikka millä mitalla, mutta joulun sesonkipurkkikynttilöistä jäljellä oli vain järjettömän kalliita L-kokoisia purnukoita. Päädyin ostamaan Snowflake Cookie-votiivikynttilän, joka tuoksuu ällömakeilta kekseiltä, Candy Cane Lane-tuikkupakkauksen, joka tuoksuu piparminttukarkeilta ja S-kokoisen Black Cherry-purkkikynttilän. Ehdoton suosikkini näistä on kirsikantuoksuinen kynttilä. Se tuoksuu NIIIIIN ihanalta. Tuikkukynttilöissä tuoksu on todella mieto, joten siinä mielessä ne olivat pienoinen pettymys. Vasta nyt kuittia tutkiessani huomasin, että sesonkikynttilät olivat 25 % alennuksessa. Snowflake Cookien hinnaksi tuli 1,99 euroa ja tuikkujen 7,46 euroa. Black Cherry maksoi 11,90 euroa.


Jottei tästä tule maratonpostausta, lopetan tämän tähän ja esittelen loput ostokset toisessa postauksessa. Esittelemättä ovat vielä Douglasin ja maailman ihanimman joulukaupan, Käthe Wohlfartin, ostokset.


Oletko käynyt Berliinissä? Mitkä ovat siellä suosikkikauppojasi?



16 kommenttia:

  1. Ihanaa oli saada postausta reissusta, mukava pieni vaihtelu kauneusjuttujen sekaan vaikkei niistä kauneusjutuista voi kyllä saada tarpeekseen ♥ Matkapostaukset ovat yks mun lemppari juttu kyllä!
    Mäkin huomasin muuten sään vaikuttavan kuvaukseen ihan hirveästi, olin viime vuonna Kanarialla ja siellä oon aina kävellyt kamera kaulassa, huolimatta siitä että maisemat ja paikka ovat yleensä tuttuja kun samassa paikassa käydään. Meille osui kuitenkin pilvinen viikko ja kuvasaldo tippui puolella mitä yleensä:'D
    Berliinistä löytyy kyllä kauppoja jotka kelpaisi tälle shoppailuhirmulle;) Ihania meikkiostoksia oot myös tehnyt, ihanat vihreät sävyt luomivärejä oot ostanut! Enpä malta odottaa millainen meikki syntyy nuilla;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että matkajutut uppoaa. :) Kyllähän se sää vaikuttaa jo ihan käytännön puolesta. Jos tihuttaa koko ajan vettä, niin eipä sitä huvita ottaa kuvia linssi märkänä. :D Toki muutenkin on mukavampaa kuvata aurinkoisella säällä. Ylipäätään kaikki on kivempaa, jos paistaa aurinko. :)

      Poista
  2. Harmi, kun luomivärikynä oli huonossa hapessa. Muakin ketutti, kun ostin kerran yhden luomivärin, jota joku oli jo mennyt käpälöimään.
    Ois muuten kiva nähdä vihreä silmämeikkitutoriaali. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ketuttaa! :D Mun olisi pitänyt huomata tuo jo kaupassa, kun se on niin selvästi käpälöity. Mä en ole tehnyt ikinä meikkitutoriaalia, mutta pistetään korvan taakse! :)

      Poista
  3. Aivan upea työ pöllö-tuoksu! Ei sitä tosiaan reissua kannata "hullujen" takia perua, vaikka vähän pelottaisia ja epäilyttäisi. Harvoin lisäksi heti putkeen samaan paikkaan iskevät, niin se vaan menee. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ikinä ei voi tiedää mitä tapahtuu ja missä. Jos pysyttelisi koko elämänsä kotona neljän seinän sisällä jonkun pahan pelossa, niin millaista elämää sekin olisi.. :/

      Poista
  4. Berliini on ihana kaupunki! Niin iso, lähellä ja silti edullinen. Olen käynyt Berliinissä vain kesäaikaan pari kertaa, ja silloin ovat säät aina suosineet. Ekalla kerralla oli tosin lähes kaksi viikkoa yli 30 astetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Berliinin ihanuudesta! :) Meillä oli kesänkin reissulla huonoa tuuria matkassa säiden suhteen. Pari viikkoa ennen meidän matkaa siellä oli monen viikon hellejakso. Sitten kun me mentiin sinne, niin melkein joka päivä satoi. Onneksi saatiin myös auringonpaistetta, mutta enimmäkseen tosiaan satoi.

      Poista
  5. Ihanan näköistä! En ole käynyt Berliinissä, mutta haluan ehdottomasti joskus käydä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliiniin lentää parissa tunnissa ja liikkuminen on helppoa bussilla tai metrolla. Shoppailumahdollisuudet ovat hyvät (vaikka sitä Sephoraa ei olekaan) ja jos historia kiinnostaa, niin kaupungista löytyy upeita käyntikohteita. Suosittelen. :)

      Poista
  6. Olen käynyt kerran Berliinissä ja silloinkin työreissulla, joten ei ihan hirveästi päässyt kaupunkiin tutustumaan. Pitäisi joskus mennä omalla ajalla:)
    Paljon olet ehtinyt shoppailla. Kivoja juttuja:)
    Onneksi hutiostokset eivät olleet sieltä kalleimmasta päästä. Artdecon tuotteita saa meillä vain hoitoloista ja maksavat kyllä paljon enemmän (tietysti) kuin Douglasista ostettuna,joten
    siihen nähden alle 5 euroa ei ole paha hinta. Kyllä muakin harmittais, jos huomaisin heti ostettuani, että jossain saisi vastaavan tuotteen paljon halvemmalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cosmeshopissa Artdecon luomivärit maksaa 7 e/kpl. :O Mulle Ardeco on tuntemattomampi merkki. Siis tiedän, ettei se ole mikään halpismerkki, mutta silti noin pienen napin hinta yllätti. :D Ehkä pitäisi katsoa hintaa ennenkuin ostaa. Ei sen ostaminen mua harmita, koska se on niin laadukas ja upea sävy. Enemmän mua harmittaa Essencet ja Catricen luomivärikynä, joihin uppos melkein kymppi ja ne menee roskiin. :/

      Poista
  7. Berliini on ihana kaupunki, olen kerran käynyt ja haluaisin mennä uudelleen. Rakastin sitä kaupungin rentoa ilmapiiriä ( vuonna 2010 ), hyvää ruokaa ja mielenkiintoista rakennetta. Upea kaupunki kerta kaikkiaan! Ja hyvä juttu, että lähditte, vaikka ymmärrän kyllä ne fiilikset :( Mutta pelolle ei pitäisi antaa valtaa, sitähän ne terroristit haluavat :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliinissä on tosiaankin mahtava ilmapiiri. :) Se tuntuu jotenkin tutulta paikalta, mutta siltikin siinä on jotain erikoista. Eikä Berliinissä ole vain sitä yhtä keskustaa, jonne matkustaa, vaan voi valita monen mielenkiintoisen kaupunginosan väliltä ja kaikista löytyy mielenkiintoisia nähtävyyksiä, ruoka- ja shoppailupaikkoja. Pelolle ei pidä antaa valtaa, mutta kyllähän tuollaiset tapahtumat väkisinkin vaikuttaa turvallisuuden tunteen vähenemiseen.

      Poista
  8. En oo käynyt mutta haaveissa on ja tää postaus vahvisti sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Mäkin haluaisin käydä siellä vielä monta kertaa. :)

      Poista