sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tulossa: Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri

Nyt on ensimmäinen adventtisunnuntai. Tuntuu kliseiseltä ihmetellä miten aika menee niin nopeasti, mutta kun se menee. Lapsena kesäloma tuntui kestävän ikuisuuden, samoin jouluaaton päivä ennen kuin se taittui illaksi ja sai avata lahjat. Mä odotan joulua innolla. Olen ostanut ensimmäiset lahjat, laittanut jouluvaloja ja jo nyt tekisi mieli laittaa esille joulukoristeita. Ensi viikolla saan avata joulukalenterin. Jos sulla ei ole perinteistä joulukalenteria (ja vaikka olisikin), niin tervetuloa seuraamaan kosmetiikkabloggaajien joulukalenteria. Olen siinä ensimmäistä kertaa mukana ja luukkuni avautuu 3. joulukuuta.

Omasta luukustani voin paljastaa sen verran, että luvassa on mm. arvonta, jonka palkintona on mitäpä muuta kuin kosmetiikkaa. Kannattaa siis olla kuulolla! Tällä kertaa kosmebloggaajia lähti mukaan niin suuri joukko, että useammalle päivälle avautuu kaksi luukkua. Mutta mikäs siinä, luvassa on jouluisia postauksia kaksinkerroin lähes joka päivä.



Tässä vielä lista kaikista kalenteriin osallistuvista blogeista linkkeineen:

1. Nails1820 & Charlotta Eve
2. Henna V & High & Light
3. Smoky Eye Candy & Maria Glow
4. In this part of town & Hannamaria
5. In this Light & My personal Galaxy
6. All The Little Royals & Laura Salo
7. Pakolliset - tai ainakin melkein! & Elinaeveliina
8. Kultainen kynsilakka & Blinger Shimmer
9. The Queen of Glitter & Deathlicious Kisses
10. The Diary of a Shopaholic & Neiti Minttukihara
11. Miss Aria & Ripsarit poskilla
12. Dioriina & Charming Nails
13. Kissis & Wasting Lifestyle
14. RiaG Beauty Blog
15. Life and Other Disasters & Beauty Highlights
16. DIXI & Polish This!
17. Gently Out Of Time
18. Nutturapää & Eyeshadow and Flame
19. Laurantaina
20. The Domino Effect
21. Better Nail Day & Nonnula
22. Keyword: Love
23. Elämää smykkinä
24. Löydät luukun jokaisesta kalenteriin osallistuneesta blogista!


Ollapa jo joulukuu! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti