tiistai 29. marraskuuta 2016

Geelirajauksen uusi elämä

Rakastan L'Orealin geelirajausta niin paljon, että nostin sen blogini alkutaipaleella koko viime vuoden suosikkieni joukkoon. Tuotteen virallinen nimi on Gel Intenza Eyeliner ja sävy 01 Pure Black on intensiivisen musta, levittyy hyvin ja pysyy vielä paremmin. Hyvä pysyvyys on syy, miksi aloin käyttää tätä geelirajausta harvemmin ja harvemmin. Voisi kuvitella, että hyvä pysyvyys on vain plussaa, mutta mua alkoi ärsyttää silmämeikin puhdistus. Tämä geelirajaus ei nimittäin lähde silmistä kovin helpolla. Mua ei huvittanut ostaa uusia meikinpoistoaineita, sillä muut meikit lähtivät vanhoilla putsareilla hyvin. Kuulostaa tosi tyhmältä, mutta lopetin geelirajauksen käytön laiskuuden takia.


Halusin siis päästä helpommalla ja aloin etsiä korvaavia silmänrajaustuotteita. Kokeilin muutamia rajaustusseja huonolla menestyksellä, sillä jokainen niistä kuivahti parin käytön jälkeen. Aloin taas haikailla geelirajauksen perään. Muutama viikko sitten kaivelin esiin L'Orealin putelin, joka oli niin kuivahtanut, ettei sitä voinut enää käyttää. Olen avannut sen aika lailla tasan vuosi sitten. Pakkauksessa lukee, että sen pitäisi olla käyttökelpoinen 24 kuukautta. Kuulostaa aika postitiiviselta ennusteelta.


En halunnut ostaa uutta geelirajausta, koska vanhassa putelissa oli vielä niin paljon tuotetta jäljellä. Käännyin netin puoleen ja etsin neuvoja, kuinka virvoittaa kuivunut rajausväri. Jotkut neuvoivat laittamaan pakkauksen mikroon (juuei kiitos) tai lisäämään rajausvärin sekaan hiusöljyä tai MACin Fix Plussaa. Jossain ehdotettiin silmätippoja ja se kuulosti ensimmäiseltä järkevältä neuvolta, joten päädyin kokeilemaan sitä. Silmätippojahan laitetaan silmiin, joten kuinka vaarallista voi olla, jos sitä sekoitetaan geelirajauksen sekaan? Laitoin kaksi tippaa Oculac-silmätippoja värin sekaan, sekoitin cocktaitikulla ja TADAA: geelirajaus oli herännyt henkiin. Kokeilustani on nyt kolmisen viikkoa ja rajausväri on pysynyt uuden veroisena. Silmätippoja kannattaa laittaa yksi kerrallaan ja kokeilla mikä määrä riittää tekemään oman rajausvärin sopivan tuntuiseksi.

En ole mikään huippu rajaustenlaittaja, mutta tällaista jälkeä saan taas geelirajauksella aikaan:


Nyt olen myös löytänyt hyvän putsarin, joka poistaa geelirajauksen ilman hinkkaamista ja ärsyyntymistä. Olen lukenut tästä tuotteesta sekä positiivisia että negatiivisia arvioita, mutta mulla se toimii. Kyseessä on siis Cliniquen Take The Day Off Makeup Remover For Lids, Lashes & Lips.


Oletko kokeillut tätä kikkaa geelirajauksen henkiinherättämiseksi tai tiedätkö muita (järkeviä) keinoja, jolla saada kuivunut rajausväri käyttökelpoiseksi?

10 kommenttia:

  1. Pitääkin kurkata, missä kunnossa oma kappaleeni on, en ole käyttänyt sitä sitten kevään, mutta tykkään tästä rajauksesta tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi hyvä ja suht edullinen geelirajaus. :)

      Poista
  2. Mä oon tainnut viskoa kaikki omat geelirajaukseni jo pois juuri sen takia, että ne on päässeet kuivumaan. Tää vinkki täytyy kyllä pitää mielessä, kun seuraavan kerran taas päädyn ostamaan geelirajauksen! Ne kuivahtaa lopulta yllättävänkin nopeasti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuo L'Orealin geelirajaus pysyi yllättävän kauan hyvänä, mutta kyllähän ne jossain vaiheessa kuivahtaa. Ei kuitenkaan niin pian kuin rajaustussit. :D

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, ehkä uskallan ostaa ekan geelilinerini, sillä olen vältellyt niiden hankkimista juurikin tuon kuivahtamisen pelossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Mä oon ollut tyytyväinen tuohon L'Orealin geelirajaukseen, joten voin suositella sitä. :)

      Poista
  4. Suosittelen Inglotin monikäyttötuotetta DURALINE.
    vrt. esim. https://www.youtube.com/watch?v=QNLmYD7nheE
    Videon viides vinkki oli uusi minullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. :) Menee ostoslistalle! :D Olisi kivaa kokeilla miten tuo viides vinkki toimii itsellä, sillä mä olen välillä aika huono laittamaan rajauksia. :)

      Poista
  5. Tää kuulostaa niin hyvältä idealta, että ilahduin, vaikka mulla ei oo edes geelirajausta käytössä. :D Yks syy siihen on, että tiesin sen kuivahtavan omassa käytössäni liian nopeasti. Mutta nythän sitä vois harkita geelirajauksen ja silmätippojen ostoa samalla kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tää kikka on toiminut tosi hyvin. Meiltä löytyy kotoa aina silmätippoja, koska mies käyttää niitä ihan siihen tarkoitukseen, mihin ne on tarkoitettu. :)

      Poista