tiistai 25. lokakuuta 2016

Woman In Black

Näin Halloweenin aikaan blogeissa ja Instagramissa törmää toinen toistaan upeampiin hirviömaskeerauksiin. Jätän suosiolla niiden tekemisen sellaisille, jotka osaavat hommansa. En ole ikinä maskeerannut, joten lopputulos näyttäisi varmaan pikkulapsen töherrykseltä (ei millään pahalla pikkulapset!).

Halloween-meikkini on yksinkertainen ja se syntyy synkillä sävyillä ja mustilla asusteilla. Sain inspiraation meikkiin Woman In Black-nimisestä kauhuleffasta. Asusteena olisi pitänyt olla musta pitsihuntu, mutta jostain syystä en omista sellaista, joten shaali saa luvan kelvata. Tähän meikkiin käy mahdollisimman vaalea meikkipohja. Käytin Shiseidon Perfect Refining-meikkivoidetta (sävy very light ivory), jota käytän ihan normipäivämeikkiinikin. Olisi multa löytynyt vaaleampikin meikkivoide, mutta muistin sen olemassaolon liian myöhään.


Tein varjostukset NYXin Wonder Stickillä sekä saman merkin High Definition Blushin taupe-sävyllä ja jätin poskipunan kokonaan pois. Tai siis onhan tuo taupekin poskipunaa, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Tässä lookkiin ei oikein käy mitkään punaposket.
 

Silmämeikkiin käytin Urban Decayn Alice Throught The Looking Glass-palettia sekä Isadoran Smoky Eyes-palettia. Liikkuvalla luomella on UD:n sinimustaa Timea, joka on yksi upeimmistä luomivärisävyistä, jonka omistan. Olen tehnyt paletista postauksen swatcheineen (linkki). Käytin häivuttelyyn UD:n Mirroria ja Isadoraa. Siiven tein Isadoran paletin toiseksi tummimmalla sävyllä.



Tiesin, että tälle NYXin tummanharmaalle huulipunalle tulee vielä käyttöä. Jos tyylini olisi toisenlainen, käyttäisin varmasti tätä huulipunaa arkenakin. Se on niin upea! Urban Decayn Alice-paletin sävy Time on muuten lähes sama kuin tämä NYXin huulipunan. Rajasin huuleni NYXin Slide On Pencilillä (sävy Jet Black).


Hämähäkkikorvakorut ja sormuksen olen ostanut H&M:ltä. Tähän settiin kuului myös pienet hämähäkkiaiheiset nappikorvikset. Tykkään todella paljon noista koruista, vaikka sormus jää kiinni joka ikiseen paikkaan.


Kissin Flirt-irtoripset ovat sopivan tuuheat ja pitkät Halloween meikkiin. En laittanut ripsiväriä ollenkaan, koska Flirtit ovat mielestäni tarpeeksi näyttävät ilman ripsariakin. Unohdin sitten laittaa alaripsiin väriä..


En ole varma, olenko näyttänyt kynsiäni aiemmin tässä blogissa. Mä olen tosi laiska lakkaamaan kynsiäni, vaikka tykkään kynsilakoista. Kynteni ovat monesti myös sellaisessa kunnossa, ettei niitä viitsi hirveästi esitellä. Käytän mustaa kynsilakkaa arkenakin ja mun suosikkini on ollut H&M:n Hello Kitty-lakka sävyssä Really Black. Mulla on ollut tämä lakka monta vuotta ja tähän syksyyn saakka se on toiminut moitteetta, mutta nyt se alkaa olla lopuillaan. Vaikka lakka on vanha, sen koostumus on pysynyt hyvänä. Tällä saa peittävän ja kiiltävän lopputuloksen yhdellä kerroksella. Voi kunpa joskus löytäisin toisen yhtä hyvän mustan kynsilakan!


Muut meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced Born This Way Concealer, Fair
Sleek Highlighting Palette Solstice, Hemisphere
Lumene irtopuuteri
NYX HD-puuteri

Too Faced Shadow Insurance
Oriflame Eyeliner Stylo Jumbo

NYX Eyebrow Cake Powder, Taupe/ Ash
NYX Micro Brow Pencil, Ash Brown
Isadora Eye Shadow Palette, Smoky Eyes



Siinä siis perus-Halloween-meikkini. Olisi ihanaa osata tehdä erilaisia maskeerauksia. Teetkö hirviömaskeerauksia Halloweenina?

12 kommenttia: