torstai 27. lokakuuta 2016

Kummitusjuttuja



Tänään on luvassa kauhua ja jännitystä. Mikä sopii paremmin synkkiin syysiltoihin kuin kummitusjutut?  Mä olen tykännyt kummitusjutuista jo pienestä pitäen. Tykkäsin todella paljon Yö autiolla vuorella-lastenkirjasta, joka mielestäni lähentelee kauhua. Kirja kertoo vuorelle nukahtaneesta kulkijasta, joka herää yöllä siihen, kun noidat ja paholaiset tulevat juhlimaan pimeyden vallan voimistumista. Kuulostaa oikein mukavalta lastenkirjalta, eikö niin? Enhän mä tietenkään enää sitä pelkää, mutta lapsena se aiheutti sellaisia mukavia pelon väristyksiä. Yö autiolla vuorella perustuu venäläisen säveltäjän Modest Musorgskin teokseen.


Entä muistaako kukaan Ujoa Piimää? Se oli samantyyppinen koululaishuumorikirja kuin Kilon poliisi ja sen lopussa oli myös muutama kummitusjuttu. Lapsena menimme pimeään saunaan ja luimme niitä juttuja taskulampun varjossa.

Vähän vanhempana lainasin kirjastosta Kuu paistaa, kuollut ajaa-nimisen kirjan, joka on kokoelma suomalaisia vanhoja kummitustarinoita. Varsinkin kirjan nimikkotarina oli mielestäni todella pelottava ja vieläkin saan lietsottua itseni kauhun valtaan, jos kuljen yksin talvipakkasella kuunvalossa. Yritin googlettaa tarinaa, mutta löytin vain pienen tiivistelmän siitä:

Piika ja renki olivat lupautuneet toisilleen, mutta renki joutui lähtemään toiselle paikkakunnalle töihin ja lupasi tulla Pyhäinpäivänä hakemaan morsiamensa. Morsian lupasi odottaa. Meni vuosi - ja tuli toinen Pyhäinpäivä. Ja vihdoin saapui renki hevosella hakemaan piikaa. He lähtivät yönselkään matkaan ja sulho ajoi morsiamensa hautausmaalle, jossa hän sanoi olevan hänen nykyinen asumuksensa. Mies oli näet kuollut edellisenä vuonna, ja siksi ei ollut tullut hakemaan naista niin kuin oli sovittu. Vaan eipä suostunut piika kuolleen mukaan hautaan. Ohikulkija kuuli tytön huudon ja löysi pyörtyneen piian hautausmaalta ja vei lähimpään taloon. Kun hän aikanaan kuoli, hänet haudattiin sulhasensa viereen.


Kaivelin netin syövereistä kummitusjuttuja tätä postausta varten ja muutamia juttuja lukiessani iho meni kananlihalle ja aloin kuuntelemaan tarkemmin mitä rasahduksia asunnostani kuuluukaan... Pomppasin kirjaimellisesti ylös tuolistani kun päivän posti kolahti luukusta. Creepyimmät jutut löysin Kauhublogista. En viitsi kopoida niitä juttuja omaan blogiini, mutta jos kauhu kiinnostaa, niin eikun sinne lukemaan ja pelkäämään. Kummitusjuttuja löytyy myös Henkien Talosta. Itseäni kiinnostaisi lukea tänä vuonna julkaistu Eero Ojasen Suuri Suomalainen Kummituskirja, josta Nonnulan Jonna on tehnyt postauksen.

Tässä muutama ei niin älyttömän pelottava lyhyt kummitusjuttu (lähde:Iltalehti)


Laittaessani lastani nukkumaan, hän sanoi minulle: - Isä, voitko katsoa sänkyni alle? Ettei siellä ole mörköjä. Katsoessani sängyn alle, näen hänet sängyn alla peloissaan: - Isä, joku on sängyssäni.
___

Heräsin kuullessani lastani rauhoiteltavan itkuhälyttimen kautta. Vaihtaessani asentoa, huomasin vaimoni vieressäni.
___
 
Kuulet äitisi huutelevan sinua keittiöstä. Kulkiessasi rappusia, kuulet äitisi takaasi: - Älä mene alakertaan kulta, minäkin kuulin tuon.
___


Luulin vuosia kissani olevan likinäköinen, se katseli aina kasvojani. Kunnes eräänä päivänä tajusin sen katsovan suoraan taakseni.
___

Hain seinästä valokatkaisijaa. Tunsin jonkun toisen käden olevan jo sillä.
___

 Isoäitini mukaan kummituksen näkeminen oli lahja. Se tarkoitti hänen mukaansa jonkun päivien olevan luetut. Nyt näen kummituksen jokaisen talon edessä. Enää se ei tunnu lahjalta.
___

Lääkärien mukaan amputoitu raaja voisi tuntea kummituskipuja. Kukaan ei kuitenkaan varoittanut, että tuntisin kylmän käden amputoidulla kädelläni.
 ___


En osaa sanoa miksi kummitusjutut kiehtovat. Varmaankin pidän siitä turvallisesta jännityksen tunteesta, joka saa adrenaliinin pumppaamaan. Haluan lukea kummitusjuttuni tai katsoa kauhuleffani turvallisesti oman kerrostalokodin seinien sisäpuolella. En tykkää katsoa kauhuleffoja mökillä, jossa lähimpään naapuriin voi olla kilometrejä. Eihän sitä ikinä tiedä mikä örkki lymyää ulkona pimeydessä!



Uppoaako teihin kummitusjutut?

8 kommenttia:

  1. Kummitusjutut ovat aina kiehtoneet ja kauhuelokuvia kului nuorena, mutta enää ei kykene kun muuten tulee ihan vainoharhaiseksi. :D Ainakaan niitä leffoja, kirjoja nyt vielä pystyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh. :) Mä en tule ikinä vainoharhaiseksi. Enpä! Kauhuleffojen ansiosta olen alkanut pelätä peilejä, mutta vain iltasella. Siis jos pesen hampaita, laitan oven kiinni koska jos mun mies kävelee ohi käytävällä ja näen vain jonkun vilahduksen peilistä, säikähdän ihan älyttömästi. :D

      Poista
  2. Minä en nykyään katso mitään kauhuleffoja tai -sarjoja. Kaikki ylimääräinen jännitys ja pelko on liikaa, niinpä jätän suosiolla väliin. Muistan, kun joskus vuosikymmeniä sitten eräs kaverini kertoi minulle seikkaperäisesti ja elävästi yhden Halloween-elokuvan juonen, niin olin sen jälkeen ihan sätkynä jonkin aikaa, vaikken koko leffaa ollut edes nähnyt. Jos jossain normileffassa tai -sarjassa tulee jokin liian jännittävä kohta, poistun toiseen huoneeseen tai vaihdan kanavaa. Ei pysty ei kykene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin ei todellakaan kannata katsoa kauhua. Mulla on yksi leffa, jota en enää suostu katsomaan ja se on Uinu, uinu lemmikkini (Pet Sematary). Hitto kun se ahdistaa. Näin sen teininä, mutta silloin se ei pelottanut mua. Jokin aikaa sitten katsoin sen uudestaan.. Krääh, ei olisi pitänyt.

      Poista
  3. Hah, mä oon ihan nössö :D. En varmaan uskaltaisi lukea tätä tekstiä illalla, koska mulla on liian vilkas mielikuvitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh! :) Mulla myös on vilkas mielikuvitus ja se ei tosiaan ole hyvä yhdistelmä kauhujuttujen kanssa. :D

      Poista
  4. Mäkin muistan tuon kuu paistaa kelmeästi, kuollut ajaa keveästi.. -tarinan elävästi! :) Hyviä tarinoita! Nuorena niitä tuli luettua ja kauhuleffoja katsottua, mutta nykyään en uskalla, varsinkaan kun olen miehen reissuhommien takia yksin paljon isossa omakotitalossa. Pet semetaryn olen myös katsonut ja ei enää ikinä! :) Näitä ällöimpiä; Saw, hills have eyes, hostel, en suostu katsomaan! Joskus olen jonkin pätkän nähnyt. Muuten henkimaailman asiat kyllä kiehtoo. Joskus liki 10 vuotta sitten tuli joku suomalainen meedio-ohjelmasarja missä ottivat yhteyttä tuonpuoleiseen ja se kyllä ahdisti. En muista ohjelman nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi jostain hommata tuo Kuu paistaa-kirja. :) Mä tykkään kauhuleffoista, mutta en sadistisesta kidutuskauhusta, mitä nuo mainitsemasi leffat ovat. Hyviäkin kauhuleffoja on, siis sellaisia perinteisiä kummitustarinaleffoja (esim. Orpokoti ja The Others), sellaisista mä tykkään. :)

      Poista