keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Hitti vai huti? TheBalmin Put A Lid On It-silmämeikinpohjustaja

Olen myöhäisherännäinen pohjustajien käyttäjä. Aloin tosissani käyttää silmämeikin pohjustustajia vasta noin vuosi sitten. Mulla on ollut erilaisia pohjustustuotteita jo aiemminkin, mutta ne ovat olleet niin huonoja, että luulin kaikki pohjustajat turhiksi. Jossain vaiheessa päätin kokeilla Urban Decayn hypetettyä Eyeshadow Primer Potionia. Koin täydellisen ahaa-elämyksen sen tuotteen kanssa: toimiviakin silmämeikinpohjustajia löytyy! Ostin jo viime keväänä testiin TheBalmin Put A Lid On It-pohjustajan, koska UD:n pohjustaja veteli viimeisiään ja halusin testata jotain muuta kuin UDEPP:ta.


Pohjustaja on pakattu perinteiseen tuubiin ja sitä annostellaan puristamalla tuubista haluttu määrä. Mulla ei ole mitään UDEPP:n aplikaattoria vastaan, mutta tykkään kuitenkin enemmän tästä TheBalmin systeemistä.


Pohjustajan koostumus on silkkisen pehmeää ja se levittyy todella helposti. Mä säikähdin aluksi tätä koostumusta, sillä se tuntuu aika kostealta, tai ehkä oikeampi sana kuvaamaan koostumusta on liukas. Tässä on hennon beige sävy, joka muuttuu luomilla läpinäkyväksi. Käytän pohjustajaa myös silloin kun meikkaan minimaalisesti, enkä laita luomiväriä ollenkaan. Siitä syystä pidän enemmän pohjustajista, joissa on edes vähän silmäluomieni verisuonia peittävää sävyä. Alla olevasta kuvasta saa aika hyvän käsityksen TheBalmin sekä Urban Decayn pohjustajien koostumuksen eroista:


Pakkauksessa neuvotaan, että tätä voi levittää luomille sormella tai siveltimellä. Itse suosin sormiani ja taputtelen sitä luomilleni pienen määrän. Vaikka luomeni ovat aina puhtaat ennen kuin alan levittää pohjustajaa, pyyhin ne silti paperilla, ettei niihin jää yhtään rasvaisuutta. Pahvilootassa lukee myös, että saavuttaaksesi parhaan tuloksen, odota minuutti ennen kuin levität luomivärin. Mielestäni ei tarvitse ihan minuuttia odottaa, puolisen minuuttiakin riittää. Kannattaa kuitenkin antaa pohjustajan hieman kuivahtaa, niin luomivärien levittäminen ja työstäminen käy huomattavasti helpommin.


Olen kuullut joitain huonoja arvosteluja tästä TheBalmin pohjustajasta. Tottahan toki ihmisillä on erilaisia luomia, mutta monesti pohjustajan toimimattomuus voi johtua, että sitä laitetaan liikaa tai liian vähän. Luomeni ovat jonkin verran rasvoittuvat ja pelkäsin, että tällainen koostumus ei toimisi luomillani. Mutta kun se toimii. Luomivärit pysyvät kauniina, eivätkä paakkuunnu luomivakoon koko päivän aikana.

Nämä eivät ole maailman edustavimmat ennen ja jälkeen-kuvat (esim. valaistusolosuhteet ovat erilaiset ja eka kuva on otettu vasta pari tuntia meikkaamisen jälkeen), mutta niistä näkee kuitenkin ettei luomivärit ole pahemmin paakkuuntuneet, vaikka ovat olleet luomilla melkein 11 tuntia. Kelpaa mulle.


UDEPP:ssä tykkään enemmän sen sävystä, Put A Lid On It on helpompi levittää luomille. Molemmat pitävät luomivärin hyvin paikoillaan. Mulla on kaapissa odottamassa käyttöönottoa Too Facedin Shadow Insurance. Saa nähdä viekö se näistä voiton.


Tuubissa pohjustajaa on 11,8 ml ja sen luvataan kestävän käyttökelpoisena 12 kuukautta. Vertailun vuoksi Urban Decayn EDPP Originalia on 10 ml ja kestoksi luvataan 6 kuukautta (tosin ainakin mulla UDEPP on pysyy hyvänä n. 9 kk ja sitten se alkaa kuivahtamaan).

Ostin omani huhtikuussa Cocopandalta. Silloin maksoin siitä 12 euroa alennuksien jälkeen. Nytkin tämä näyttäisi olevan alennuksessa hintaan 14,70 €. Normaalihinta on 21,05 €. TheBalmia myydään myös Beauty Pop Upissa, mutta Put A Lid On Itiä ei sieltä ainakaan nyt näyttänyt löytyvän.



Vaihteletko pohjustajia vai onko sulla joku tietty holy grail-pohjustaja, jota käytät aina?

9 kommenttia:

  1. Mun suosikki on NARS, siihen olen luottanut varmaan jo kolmisen vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ikinä NARSIN pohjustajaa testannut, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää.

      Poista
  2. Tätä postauta on odotettu! Oli tosi kiva lukea sun arvostelu tosta pohjustajasta, voi olla että ostan ton itellenikin testiin, kunhan noi edelliset loppuu :) Too Facedin Shadow Insurance on tällä hetkellä suosikkini, mutta UDEPP tulee heti perässä hyvänä kakkosena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tätä oli odotettu. :D Jos en olisi kosmetiikkabloggaaja, voisin hyvinkin ostaa tätä uudestaan. Tällä hetkellä kuitenkin tekee mieli kokeilla monien eri merkkien pohjustajia, esim. tuota Jonnan suosikkia, NARSia.

      Poista
    2. Ai niin, mulla ei ole tällä hetkellä kunnon kasvojenpohjustajaa ja olen käyttänyt hätäpäissäni tätä. Toimii ainakin mun sekaiholla. :)

      Poista
  3. Mulla on nyt käytössä Elizabeth Ardenin pohjustaja, joka on tosi hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas lisää pohjustajia, joita haluaisin kokeilla. :)

      Poista
  4. Itse käytän estée lauderin pohjustajaa ja pidän siitä älyttömänsti! Pian täytyisi uusi ostaa kun on jo melko loppu, ehkä yhden käytön verran jäljellä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Estéen pohjustajasta olen kuullut muiltakin kehuja. Sitäkin tekisi mieli kokeilla. :)

      Poista