perjantai 21. lokakuuta 2016

Arvontamuistutus + punertava syysmeikki

Ihan alkuun haluan muistuttaa kaikkia blogissani käynnissä olevasta arvonnasta, jonka palkintona on upea NYXin Highlight & Contour Pro-paletti (klik). Osallistumisaikaa on vielä maanantaihin 24.10. klo 12 saakka. Jos paletti yhtään houkuttelee, niin kannattaa ehdottomasti osallistua!

Pidemmittä puheitta päivän meikkiin. Kaivoin esiin Pür Mineralsin Soul Mattes-paletin ja päätin leikkiä sillä vähäsen. Soul Mattes on yksi rakkaimmista luomiväripaleteistani, mutta se oli jäänyt vähemmälle käytölle kesäaikaan. Mulle tämä on täydellinen syksy- ja talvipaletti. Mä rakastan paletin sävyjä, luomivärien varisematonta ja pigmenttistä koostumusta, sävyjen nimiä, pakkausta ja jopa pakkauksen mukana tullutta sivellintä. Olen tehnyt paletista myös oman postauksen.


Sudin liikkuvalle luomelle reilusti Alter Ego-sävyä ja häivyttelin sitä Better Halfilla ja Adorella. Kulmaluulle laitoin Companionia. Ylä- ja alaluomen rajaukset tein Too Facedin Chocolate Bar-paletin tummanruskealla sävyllä. Kostutin sivellintä MACin Fix Plussalla, jonka ansiosta rajaukset näyttävät enemmän kynällä tehdyiltä. Alaluomea häivyttelin vielä Sidekickilla.


Olen tykästynyt luomiväreillä tehtyihin rajauksiin. Niillä saa luonnollista ja pehmeää jälkeä. Jos haluaa pysyvämmän ja näkyvämmän tuloksen, kannattaa käyttää Fix Plussaa tai vastaavaa tuotetta. Käytän luomivärirajauksiin Real Techniquesin Starter Setin Fine Liner Brushia.


Meikissä käytetyt tuotteet:

Kasvot:

Urban Decay Brightening & Tightening Complexion Primer Potion
Shiseido Perfect Refining Foundation, 100 Very Light Ivory
Maybelline Fit Me Concealer, 15
NYX Wonder Stick, Light/Medium (tumma sävy varjostuksiin)

Max Factor irtopuuteri
NYX HD Finishing Powder
TheBalm Mary Lou Manizer
TheBalm Bahama Mama
Wet N Wild Coloricon Blusher, Pearlescent Pink

Huulet:

MAC Lip Pencil, Soar
NYX Matte Lipstick, Euro Trash

Tästä muuten puuttuu ripsiväri!

Silmät:

The Balm Put A Lid On It Eyelid Primer
Pür Minerals Soul Mattes-paletti
Too Faced Chocolate Bar-paletti (Triple Fudge)

NYX Micro Brow Pencil, Ash Brown
NYX Eyebrow Cake Powder, Taupe/Ash
Sensai 38 Volumising Mascara


Mikä on sinun lempiluomiväripalettisi tänä syksynä?

8 kommenttia:

  1. Nätti meikki. :) Haaveilen Urban Decayn paleteista, mutta Maybellinen Nudella mennään.

    VastaaPoista
  2. Ihana:) Täydellinen syksymeikki<3

    VastaaPoista
  3. Vitsit mikä ihanuuspaletti, aivan täydellinen sinua pukeva meikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitoos! 😊 Tuo paletti on ihana❤️ Pitäis muistaa käyttää sitä enemmän.

      Poista
  4. Todella kaunis meikki ja sain taas itsellekin inspistä! Ensiviikolla kun pääsee täältä miehekkeen luota taas omaan asuntoon asustelemaan kahdeksi viikoksi niin on meikkejäkin enempi ja voi kokeilla tätä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. 😊 Kannattaa kokeilla. Sulle varmasti kävisi hyvin tällainen meikki. 😊

      Poista