keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Syyskuun suosikit (ja inhokki)

Taas on kuun vaihteen ja syyskuun suosikeiden aika. Luvassa on taas kuukauden lempituotteeni sekä inhokkituote. Yksi inhokkiasia, joka ei liity kosmetiikkaan, on meidän kämpässä alkanut vesijohto- ja sähkösaneeraus. Toki lopputulos on varmasti hyvä, mutta se itse remonttiaika on jotain niin ärsyttävää. Remontti alkoi taloyhtiössämme huhtikuun lopulla. Jo silloin jouduimme luovuttamaan autopaikkamme remonttimiesten käyttöön. Kesällä remonttia tehtiin rappukäytävissä ja toisessa rapussa. Nyt on meidän rappumme vuoro. Mä pelkään, että meidän kämppä on vielä jouluna remontin alla. Kaikista eniten ärsyttää olohuoneen raskaiden huonekalujen siirtäminen, kaappien tyhjentäminen ja sekasotkun keskellä eläminen. En tykkää siitäkään kun remonttimiehiä voi ilmestyä asuntoomme milloin vain kello 7 ja 16 välillä. Olen yrittänyt asennoitua tähän positiivisesti, mutta tiukkaa tekee. Olen elänyt yhden vesijohto- ja sähkösaneerauksen edellisessä kämpässämme, joten valitettavasti tiedän mitä tuleman pitää. No ei tämä sentään ole putkiremontti, jonka alta joutuisi muuttamaan pois. Se siitä remonttikitinästä ja nyt syyskuun suosikeihin.


NYX Micro Brow Pencil

Anastasian Brow Wiz-pettymyksen jälkeen ostin testiin NYXin vastaavan kulmakynän, Micro Brow Pencilin. Ostin kynän sävyssä Ash Brown, joka on sävyltään hieman tummempi kuin Anastasian Brow Wizin Taupe-sävy. NYXilläkin olisi ollut sävy Taupe, mutta siinä vaikutti olevan sama ongelma kuin Anastasian Taupessa: huono pigmentti. Jos unohdetaan Taupe-sävyn ongelmat, mielestäni NYXin Micro Brow Pencil on parempi tuote kuin reilusti kalliimpi Anastasia. NYXin kulmakynästä irtoaa hyvin väriä ja pysyy kulmissani koko päivän. NYXin kulmakynä maksaa n. 11 euroa, kun Anastasiasta joutuu pulittamaan reilun parikymppiä.


Sebamed Mattifying Cream

Sebamedin Mattifying Creamia on parasta mitä mulle on vähään aikaan tapahtunut kasvovoiderintamalla. Voide on rasvaton ja parabeeniton ja se jättää kasvoille hentoisen mattapinnan.  Mulle tämä on täydellinen meikinalusvoide. Monet kasvovoiteet ovat olleet mulle niin rasvaisia, että meikkipohja menee pilalle niiden takia. Sebamedin voide myös pysyy paikoillaan, eikä kuoriudu pois kun levitän meikkivoidetta. Voidetta myydään apteekeissa ja hintaa sillä on huimat 10,90 €.


MAC Lipstick, Velvet Teddy

Syyskuun ehdoton suosikkihuulipunani on ollut MACin Velvet Teddy. Olen täysin myyty tästä rusehtavan beigestä sävystä ja koostumuksesta. Muhun ei kovin helpolla uppoa mattahuulipunat, mutta Velvet Teddy on tässä poikkeus. Pulitin tästä Helsinki-Vantaan lentokentällä 17,90 €. Stockmannilla hinta on 21,50 €.


The Body Shop Glazed Apple Eau De Toilette

Nyt kun olen laittanut Escadan kesätuoksut piipuhyllylle, olen ottanut käyttööni taas The Body Shopin Glazed Applen. TBS:n makea omenakaramellin tuoksu on parin vuoden takainen kausituote. Tämä on ollut suosikki syys/talvituoksuni siitä lähtien kun ostin sen. Tuoksua on jäljellä noin puoli pulloa. Toivottavasti tänä talvena Glazed Apple tekisi comebackin.


MAC Studio Fix Powder Plus Foundation

Olen ollut todella innostunut MACin meikkipuuterista koko syyskuun ajan, enkä ole pahemmin muita meikkivoiteita käyttänyt. Lisää mielipiteitäni tästä meikkipuuterista (ja hehkutusta) löytyy tästä postauksesta.


Ja sitten päästään syyskuun inhokkiin:


NYXin Super Skinny Eye Marker

Ostin kesällä kaksi NYXin rajaustussia. Molemmat ovat olleet mulle suuria pettymyksiä. The Curvesta tein oman postauksen. Super Skinnyn kärki on todella ohut ja sillä saa todella tarkkaa jälkeä..sen pari kertaa mitä sitä voi käyttää, ennen kuin se kuivahtaa täysin. Super Skinnyn paketissa lukee, että tämän pitäisi kestää 9 kuukautta. En todellakaan oleta, että tällainen rajaustussi kestäisi sen 9 kk, vaikka paketissa niin lukeekin. Kunhan kestäisi edes kuukauden. Myös tämä kuivui kokoon vain muutaman käyttökerran jälkeen. Niille käyttökerroille kertyi ihan mukavasti hintaa (11,50 €). En usko, että ihan heti ostan NYXiltä rajaustusseja.



Sellaiset suosikit (ja inhokki) tällä kertaa. Onko sinulla kokemuksia näistä tuotteista? Otan vastaan vinkkejä rajaustusseista, jotka eivät kuivahda heti!

16 kommenttia:

  1. Tossa on juurikin se syy, miksi mä kierrän nykyään kaikki rajaustussit hyvin kaukaa :D Yksikään ei oo mulla paria viikkoa pitempään pysynyt hyvänä vaan kaikki kuivuu todella nopesti. Noi on ihan superkäteviä ja noilla saa tosi siistiä rajausjälkeä, mutta tulee vähän turhan kalliiksi ostella uusi eyeliner parin viikon välein, kun edellinen on kuivahtanut.

    Glazed Apple tuoksuu aivan ihanalta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan noi käteviä, jos eivät kuivuisi niin nopeasti. :D Mulla odottaa käyttöönottoa Kat Von D:n Tattoo Liner. Olen ladannut siihen kauhean korkeat odotukset. Saa nähdä miten sen kanssa käy.

      Glazed Apple on <3

      Poista
  2. Toi on ihan hirveää, että voivat ilmestyä milloin vaan tuona aikana, siinä ei paljoa vapaapäivästä nautita, kun aina voi joku ilmestyä. :( Mä just luin ton NYXin kuivumisesta joltakin toiseltakin bloggaajalta, on kyllä melko turha tuote. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Edellisen kämppämme rempan aikana olin suihkussa ja olin laittanut turvaketjun päälle. No eikö yhdellä remonttireiskalla ollut niin kiire päästä meille, että se rikkoi sen ketjun ja tuli sisälle. Sain vielä vittuilut kaupan päälle. Arrrrgh!!!

      Poista
  3. Tuollaiset remppajutut ja ihan perushuoltohommatkin voi olla tosi piinaavia, kun ei koskaan tiedä milloin joku remonttireiska pölähtää paikalle. Tsemppiä vaan:)

    Nyxin tussista mulla ei ole kokemusta, mutta mulla oli taannoin käytössä yksi Maybellinen tussi ja se kyllä potki aika pitkälle. Heivasin sen kylmästi, kun kyllästyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tsemppiä tässä tarvitaan. :D Mua ärsyttää remonttireiskoissa myös se, että kun ne soittaa ovikelloa, ne eivät odota, vaan lähes saman tien tulevat yleisavaimella sisään.

      Pitääpäs testata tuota Maybellinea.

      Poista
  4. Sebamedia on joku muukin kehunut, joten taidanpa hakea sen apteekista testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos on rasvoittuva iho. Kerro sitten miten se sulla toimii. :)

      Poista
  5. Voi että, tosi paljon kiinnostavia tuotteita! Sebamed ja NYXin kynä, ostan varmaan seuraavaksi kun Anastasia loppuu :) Velvet Teddy on tosi ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vieläkin Velvet Teddyn lumoissa. On se vaan ihana. :) Musta on ihan mahtavaa, että Anastasian kynälle on yhtä hyvä (jopa parempi) ja edullinen vaihtoehto. :)

      Poista
  6. Kaikki kehuvat niin kovasti Velvet Teddyä että pakko se on varmaan itsekin kohta hankittava. :D

    Sebamed jäi kiinnostamaan!

    VastaaPoista
  7. Mä suhtaudun tussimaisiin meikkituotteisiin tosi skeptisesti, aikoinaan Max Factorilla oli tussimainen huuliväri ja joo, se tussi kuivui tyyliin kuukaudessa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tussimainen huuliväri, kuulostaa oudolta. Mä en muista törmänneeni sellaiseen. Mä haluaisin uskoa, että joltain merkiltä löytyy HYVÄ rajaustussi. I want to believe!!!!! :D

      Poista
  8. Sebamedin mattavoide on mun ihan lemppari! Hyvä ja halpa kosteusvoide, joka oikeasti kontrolloi ihon rasvoittumista, tykkään :) Myös NYXin Micro Brow Pencil on ihan huipputuote ja munkin mielestä paljon parempi kuin ABH:n puolet kalliimpi BrowWiz :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on hyvä maku! :) Tuntuisi hullulta ostaa ABH:ta, kun saman (ja vielä paremman) saa puolta halvemmalla. En silti sano, etten ikinä enää ostaisi ABH:ta. Mieli voi muuttua. :)

      Poista