maanantai 19. syyskuuta 2016

New Yorkin matkakertomus osa 4

Tänään on vuorossa neljäs ja viimeinen osa New Yorkin matkakertomuksestani. Linkit aiempiin osiin löytyy täältä: osa 1, osa 2 ja osa 3.
Keskiviikkona vuorossa oli Empire State Building. Vaikka olimme käyneet jo Top Of The Rockin näköalatasanteella, halusin nähdä näköalat myös yhdestä New Yorkin ikonisimmasta pilvenpiirtäjästä. Voin jo tässä vaiheessa sanoa, että jos tulen käymään New Yorkissa kolmannen kerran, aion myös silloin käydä ihastelemassa kaupunkia lintuperspektiivistä. Tuollaiset suurkaupungin maisemat ovat niin harvinaista herkkua. Menimme Empire State Buildingiin metrolla. Matka kesti noin 5 minuuttia, kun kävellen siihen olisi tuhraantunut puoli tuntia.


Jonoa oli jonkin verran, mutta se liikkui suht ripeään. Ensimmäinen pysähdys oli 80. kerroksessa, josta pääsi katselemaan maisemia ikkunan läpi ja tutustumaan ESB:n historiaan. Varsinainen näköalatasanne oli 86. kerroksessa. Jos olisi maksanut extraa, olisi päässyt 102. kerrokseen. Mulle riitti aivan hyvin 86. kerrosta. ESB:stä oli hyvät näkymät downtowniin, sekä oli kivaa nähdä Flatiron Building ylhäältä käsin.


Jos olet käymässä New Yorkissa ja haluat käydä vain yhdellä näköalapaikalla, suosittelen Top Of The Rockia. Tässä muutama syy:
  • Top Of The Rockiin on lyhyemmät jonot ja omasta mielestäni paremmat näköalat. Esim. Keskuspuisto näkyy paremmin Top Of The Rockista.
  • Empire State Building on rakennuksena kauniimpi, mutta jos olet itse ESB:ssä, et näe rakennusta. Top Of The Rockista on upeat näkymät ESB:lle.
  • Empire State Buildingissa maisemaa joutuu katsomaan verkon läpi.
  • ESB:n näköalatasanne on pienempi (tai siellä on enenmmän ihmisiä), joten tungosta riittää. Top Of The Rockissa on paljon väljempää.
Mielestäni allaoleva kuvapari havainnollistaa ESB:n ja Top Of The Rockin erot:

Empire State Building vs. Top Of The Rock
Toki Top Of The Rockissakin turisteja riittää, mutta ei läheskään niin paljon kuin Empire State Buildingissa.

Empire State Buildingin poseeraajapulu.

Myöhemmin samana päivänä menimme metrolla Brooklyniin ja hengailimme Brooklyn Bridge Parkissa. Sieltä on todella mahtavat maisemat sekä Manhattanille että itse sillalle. Luin vähän aikaa sitten matkailuartikkelin Seurasta ja siinä sanottiin, että Brooklynin hienoin nähtävyys on Manhattan. En voi olla eri mieltä.


Yksi ehdoton New Yorkin kävijän kokemus on ylittää Brooklynin silta kävellen. Silta on suurinpiirtein hieman vajaa kaksi kilometriä pitkä ja kevyenliikenteen osa on kaksi kaistainen. Kannattaa pysytellä siellä jalankulkijoiden puolella, jos ei halua niskaansa pyöräilijöiden vihaa.



Illan tullen kävimme uudestaan Empire State Buildingissa. CityPassiinhan kuului sisäänpääsy Empire State Buildingiin saman päivän iltana klo 22-02 välisenä aikana. Jos olisimme käyneet ESB:ssa torstaina, olisimme voineet mennä sinne klo 20-22, koska silloin astui voimaan syysaukioloajat. Normaalisti olisin ollut tekemässä nukkumaanmenoa siihen aikaan, sillä aikaeron takia tuli herättyä todella aikaisin ja mentyä nukkumaan melko aikaisin. Olimme ESB:lla vähän ennen kymmentä ja niin oli muutama muukin. Nyt jonot olivat paljon pidemmät kuin aamulla. Varmaan kaikki CityPassin omistajat olivat liikkeellä. Valoissa kylpevä New York oli upea näky, eikä haitannut jos sen takia joutui vähän jonottamaan.



Olimme menneet Empire State Buildingille metrolla, mutta kävelimme takaisin hotellille 5. Avenueta pitkin. Olin lukenut netistä varoituksia, että New Yorkissa ei kannata matkustaa metrolla yöaikaan. En halunnut ottaa riskiä, joten kävelimme sen parin kilometrin matkan. Ihan hyvä, että kävelimme, sillä kaupunki näytti upealta!

Chrysler Building.
St. Patrick's Cathedral
Matkamme viimeisenä varsinaisena lomapäivänä satoi aamulla ja keskipäivällä, muuten oli poutaa. Muina päivinä oli ollut aurinkoista ja lämpötila + 30 molemmin puolin, nyt oli "vain" +24. Kävimme pikaisesti Herald Squaren Macy'silla. Sieltä varmasti löytää kaiken mitä ihminen voi ikinä tarvita. Tällä kertaa en ostanut sieltä mitään. Mua itseasiassa ahdistaa shoppailla noin suurissa kaupoissa..


Viimeisenä päivänä söimme ensimmäistä kertaa koko matkamme aikana ihan oikeassa ravintolassa. Muina päivinä olimme syöneet katuruokaa ja pikaruokaa, mm. Five Guysin herkkuhampurilaisia ja Halal Guysin kanalautasia, jotka maksoivat 7 dollaria/annos. Ravintola, jossa kävimme syömässä oli T.G.I. Friday's. Siellä lounas maksoi meiltä molemmilta tippeineen yhteensä 40 dollaria. Säästimme pitkän pennin katuruuan syömisellä, eivätkä rasvaiset ruuat näkyneet yhtään missään, kiitos jokapäiväisten yli 10 kilometrin kävelylenkkien.

Viimeisenä päivänä kävimme mm. katsomassa miltä St. Patrickin katedraali ja Grand Central Terminal näyttävät sisältäpäin ja kävelimme pitkin Lexington- ja Park Avenueita.


Perjantaina oli lähdön aika. Taksikuski vei meidät maisemareittiä Keskuspuiston läpi Harlemiin ja sieltä JFK:lle. Oli ihanaa nähdä puisto vielä (toistaiseksi) viimeisen kerran. Jos maahantulomuodollisuudet menivät hitaasti, niin maastapoistuminen kävi todella nopsaan. Turvatarkastuksessa oli pitkä jono, mutta se liikkui nopeasti. Aikaisemmilla USAn matkoilla turvatarkastuksissa on pitänyt ottaa kengät pois ja mennä seisomaan sellaiseen skannerihäkkyrään, mutta tällä kertaa kaikki kävelivät perusmetallinpaljastimen läpi kengät jaloissaan. Kotimatka meni nopeasti myötätuulen ansiosta. Lento kesti vain 7 tuntia ja 35 minuuttia.

Bye bye Manhattan!
Viikko New Yorkissa oli yksi parhaimmista matkoista mitä olen tehnyt, ehkä jopa paras. Jos olisin voinut, olisin lähtenyt uudelle reissulle saman tien.

Lopuksi paras vinkki, jonka voin antaa New Yorkin matkaajalle: ota mukaasi mukavat kengät! Jalkani olisivat kuolleet, jos mulla olisi ollut jotkut epämukavat kengät. Vaikka meillä oli metrocardit (joita käytimme ahkerasti), kävelyä silti kertyi joka päivä vähintään 10 km.  Mukanani oli vain kahdet kengät, Eccon tennarit ja Converset. Eccot olivat huiput. Mukavimmat kengät ikinä! Vaikka kävelin niillä koko päivän, jalkoihin ei sattunut yhtään illalla (vaikka Conssuista tykkäänkin, niin samaa ei voi sanoa niistä).

Toivottavasti olette jaksaneet lukea matkakertomukseni ja toivottavasti niistä on jollekin myös hyötyä. Kysyä voi, jos joku asia jäi kaihertamaan. :)

10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia!:) Mä en ole ikinä edes kuulut mistään Top Of The Rockista.. *noloushymiö*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) En mäkään ollut kuullut siitä vielä muutamaa vuotta sitten. :)Top Of The Rock on siis Rockefeller Centerin korkeimman pilvenpiirtäjän Comcast Buildingin näköalatasanne. Siinä samassa puljussa on NBC tv-kanavan studio, jossa on kuvattu mm. Late Night With Conan O'Brien.

      Poista
  2. Upeita varsinkin nuo öiset kuvat! <3 Ja tuo pulu on hauska :D Mun on päästävä New Yorkiin vielä joskus!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Se pulu selkeesti poseerasi turisteille. Luuli varmaan, että kaikki ovat tulleet katsomaan sitä. :D Samat sanat, mun New York-kuume ei lähtenyt mihinkään. :D

      Poista
  3. Kiitos, mahtavan informatiivinen postaus:)Top of the Rockin ja ESB:n vertailun kaltaiset vinkit on tosi hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tosi mukavaa kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta. :)

      Poista
  4. Voi kun tuonne pääsis joskus...

    VastaaPoista
  5. Ääh miten ikävä tuli taas tota kaupunkia näitä kuvia katsellessa ja postausta lukiessa! Mulla vaihtui ballerinat melko nopeasti lenkkareihin ja olisin kuollut, jos mulla ei olisi ollut niitä mukana. Me käytettiin metroa tasan kaksi kertaa, joten käveltyä tuli joka päivä ihan valtavasti eikä ne ballerinat tosiaan olleet kovin miellyttävät kengät siinä puuhassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. New Yorkin matkailua voi verrata urheilusuoritukseen! :D Ei siellä pärjää pikkukengillä (paitsi jos omistaa teräsjalat tai on kuski, joka vie joka paikkaan). Mulla on myös sama ikävä. Toivottavasti pääsen vielä käydä siellä, koska niin paljon jäi vieläkin näkemättä.

      Poista