maanantai 12. syyskuuta 2016

New Yorkin matkakertomus osa 3

Matkakertomus jatkukoon. Aiemmat osat löytyvät linkkien takaa: osa 1 ja osa 2.
Maanantaina teimme päiväretken Coney Islandille. Matka Brooklynin eteläiselle niemelle kesti Q-metrolla noin tunnin. Coney Islandilta löytyy mm. kaksi vanhan ajan tunnelmaa henkivää huvipuistoa, New York Aquarium, upea ranta ja boardwalk sekä ruokapaikkoja ja kauppoja. Coney Islandilla käydessä kannattaa maistaa Nathan's Famousin hodareita. Tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan juhliva Nathan's Famous on toiminut alusta asti tuossa samassa paikassa Coney Islandin boardwalkin varrella. Mikäs siinä on syödessä hodareita samalla kun ihailee kaunista merimaisemaa. Nathanin hodarikojuihin törmäsimme myös Manhattanilla.


Coney Island eli loistokauttaan 1900-luvun alussa, mutta se on edelleen suosittu turistikohde. Harmitti, etten ottanut mukaani uikkareita, sillä tuolla oli KUUMA. Ehkä kuumin päivä koko reissumme aikana. Lämpötila kohosi +34 asteeseen ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta.

  
Jätimme kieputuslaitteet tällä kertaa nuoremmille. Olen aina toissa kesään saakka tykännyt huvipuistolaitteista: mitä hurjempi, sen parempi. Viime kesänä käydessäni Tykkimäen huvipuiston Taifunissa, meinasin saada paniikkikohtauksen, vaikka se on aiemmin ollut iisi laite. Nyt se meni ihan älyttömän kovaa vauhtia ja musta tuntui, että tipun kyydistä. Veikkaan syyksi sitä, että laitessa oli lisäkseni vain kome muuta ihmistä ja näin ollen painon ollessa normaalia pienempi, vauhti oli sitä hurjempaa. Tai sitten se koneen operoija kiusasi meitä. Coney Islandin huvipuistoalueelta löytyi mm. 46-metrinen maailmanpyörä Wonder Wheel, sekä vuonna 1927 rakennettu vuoristorata Cyclone, joka on yksi Yhdysvaltain vanhimmista edelleen käytössä olevista vuoristoradoista.

Mulla on KUUMA!
Coney Island laiturilta kuvattuna.
Manhattanille takaisin päästyämme hyppäsimme metroon aikomuksenamme mennä ihailemaan Flatiron Buildingia. Siinä sitten nojailimme jonkun talon seinään ja ihmettelimme, että missä hitossa se silitysrautatalo oikein on. Hyvä, ettei tullut kysyttyä keneltäkään apua, sillä se talo, johon nojailimme oli Flatiron Building. Hups! Flatiron Buildingin vieressä on muuten Marimekon myymälä.

Lättänärautarakennus.

Illalla kävimme kiertelemässä kaupunkia Columbus Circlellä päin. Kuvasin nuo kirsikat jonkun gallerian näyteikkunasta. Sieltä olisi lähtenyt mukaan matkamuistot, jos mulla olisi 20 000 dollaria joutorahaa ja isompi kämppä. Nyt tyydyn ihailemaan kuvaa.


Tiistaina hyppäsimme bussiin, joka vei meidät Hell's Kitchenin läpi Hudsonjoen rantaan. Siellä sijaitsee Circle Line-risteilyalusten terminaali. Olimme paikan päällä noin tuntia ennen risteilyn lähtöaikaa, mutta se ei haitanut yhtään, sillä saimme valita laivasta mieleisemme paikat. Circle Line järjestää erilaisia sightseeing-risteilyitä pitkin Hudsonia. Valitsimme Landmark Cruisen, joka kesti noin 1,5 tuntia. Risteilyisäntänä meillä oli todella hauska tyyppi, joka kertoi kirjoittaneensa kirjan New Yorkista ja esittäneensä teatterin lavalla sekä Jeesusta että Draculaa (eri näytelmissä tosin).



Menomatkalla pääsimme ihailemaan Manhattanin siluettia. Laiva pyörähti Vapaudenpatsaan edessä. Täytyy myöntää, että  se on vaikuttavan näköinen patsas. Edellisellä matkalla näimme Vapaudenpatsaan vähän kauempaa, Staten Island Ferryltä. Tällä reissulla jätimme SIF:n väliin. Battery Parkista lähtee risteilyjä Liberty Islandille, jossa olisi mahdollista nähdä Vapaudenpatsas sisältä ja ulkoa. Mulla ei ole ikinä ollut hinkua päästä Vapaudenpatsaan sisään. Ensinnäkin, jos sinne menee, niin eihän sitä patsasta edes näe kunnolla. Toiseksi, jonot noihin Liberty Islandin laivoihin ovat järkyttävän pitkät.


Circle Line-risteily jatkui pitkin Hudsonia. Menimme New Yorkin kolmen ikonisen sillan alitse (Brooklynin, Manhattanin ja Williamsburgin siltojen). Oli todella hienoa nähdä sillat erilaisesta näkökulmasta. Risteily jatkui YK:n pääkonttorille, josta se kääntyi paluumatkalle. Nyt pääsimme ihastelemaan Brooklynin ja New Jerseyn maisemia. Jos matkustat New Yorkiin, suosittelen ehdottomasti käymään tällaisella risteilyllä. Maisemat ovat niiiin upeat ja erilaiset kuin maalta katsottuna.

Under the Brooklyn Bridge.

Circle Linen risteilyterminaalin vieressä sijaitsee Intrepid Sea, Air & Space Museum. Arvatkaa oliko täällä vieraileminen minun vai aviomieheni idea?! Museosta löytyy mm. vanhoja armeijan lentokoneita, helikopereita, sukellusvene, avaruussukkula ja Concorde. Vaikka kyseiset asiat eivät ole kiinnostukseni kohteiden listalla kovin korkealla, museossa oli todella mielenkiintoista vierailla jo ihan siitä syystä, että se sijaitsee lentotukialuksella. Kuinka usein sitä pääsee lentotukialukseen!?!?


Intrepid oli Yhdysvaltain laivaston käytössä vuosina 1943-1974. Laiva oli määrätty romutettavaksi, mutta joku rikas hyväntekijä pelasti sen ja Intrepid avattiin yleisölle museona vuonna 1982.

Intrepidillä olisi ollut Star Trek-näyttelykin, mutta muistimme sen vasta kun olimme jo lähteneet pois museosta. Se varmaan kertoo, ettemme ole kumpikaan mitään suuria Star Trek-faneja.

Joku turisti ja Concorde.


Luin uutisista, että viikko Intrepidillä vierailumme jälkeen, siellä järjestettiin Commander-in-Chief foorumi, jossa puhuivat sekä Hillary Clinton että Donald Trump. En huomannut, että tulevat presidentinvaalit olisivat näkyneet mitenkään New Yorkin katukuvassa. Näin vain parin rihkamakaupan ikkunassa, että siellä myytiin Trumpin ja Clintonin vastustajien ja kannattajien t-paitoja. That's it. Kävimme muuten reissun aikana myös 5. Avenuen Trump Towerissa. Siellä oli Donald Trump-kamaa myyvä liike, ravintola ja kahvila sekä monta mustapukuista miestä vartioimassa. Emme viipyneet siellä kovin kauaa, mutta tulipahan käytyä.

Aikomuksenani oli  tehdä tästä matkakertomuksesta 3-osainen, mutta näyttää siltä, että jatkan vielä neljänteen osaan.

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen juttu. Tekisi mieli joskus itsekin vierailla New Yorkissa. On se semmonen once-in-a-lifetime paikka.

    Sivuhuomautus: Mihinkään vuoristorata- tai muuhun kieputushärdelliin mua ei kyllä saisi. Jo keittiöjakkaralle nouseminen on mulle extremeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) En voi muuta kuin suositella New Yorkia matkakohteena. Sinne on helppo mennä omatoimisesti ja näkemistä riittää.

      Mua on itseasiassa aina pelottanut enemmän nousta keittiöjakkaralle kuin mennä vuoristorataan. :)

      Poista
  2. Ihana nähdä kuvia Coney Islandilta, tuttu siitä, että yksi mun lemppari nudelakkoja on OPI Coney Island Cotton Candy, heti pääsin fiiliksiin noista kuvista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Coney Island oli aivan ihana paikka. Siinä oli juuri sellaista menneiden aikojen ränsistynyttä charmia (vaikka ei se siis ole mitenkään ränsistynyt paikka). Googlasin tuon OPIn lakan ja näyttääpä se ihanalta. Onkohan se joku limited edition-lakka vai vieläkin valikoimissa?

      Poista