tiistai 16. elokuuta 2016

Kurvikas pettymys

Kuten otsikkokin jo kertoo, Nyxin The Curve nimeä kantava rajaustussi oli minulle pettymys. The Curvea mainostetaan aloittelijoille ja niille, jotka pelkäävät nestemäisten rajaustussien käyttöä. Ergonomisen muodon vuoksi tätä on kuulemma helppo pitää kädessä ja rajausten teko sujuu kuin tanssi. The Curven sanotaan olevan nopeasti kuivuva ja vedenkestävä. Kestoksi luvataan 14 tuntia. Tuote ei sisällä parabeenejä tai formaldehydiä.



En laske itseäni aloittelijaksi ja nestemäisiäkin rajaustusseja tulee käytettyä aika paljon, mutta en silti väitä että olisin mikään rajausexpertti. Joskus saan rajaukset tehtyä lähes täydellisesti, joskus taas saan tuhertaa niiden kanssa vaikka miten kauan, enkä saa aikaan muuta kuin sotkua. Itseäni The Curven muoto ihmetytti. Voiko tuon muotoinen rajaustussi olla helppo käyttää? Omalta osaltani vastaan, että ei. Omaan käteeni The Curve vaan ei sovi. Tuntuu kuin pitäisi opetella kynän kädessä pitäminen alusta asti uudelleen. Mielestäni on paljon helpompaa käyttää perustussin muotoista rajauskynää.



Muodon outoudesta huolimatta ensimmäiset käyttökerrat The Curven kanssa olivat oikein onnistuneita. Tussin pää on ihanan kapea ja sillä sai kunnon kissarajaukset. Väri oli tarpeeksi intensiivinen musta ja pysyi koko päivän silmissä levahtamatta.


Yllä olevan kuvan olen ottanut juoksulenkin ja uintireissun jälkeen. En varonut yhtään meikin suttaantumista. Juostessa hiki valui valtoimenaan pitkin päätä ja lenkin jälkeen sukeltelin aalloissa ja hieroin silmiäni. Olin ihan varma, että meikki on täysin poskilla. Yllätyin, kun rajaukset olivat pysyneet näinkin hyvin kaiken sen rääkin.
 
Olin jo varma, että löysin uuden rajaustussirakkauden (tönköstä ulkomuodosta huolimatta), kunnes ensihuuma haihtui nopeasti.



Otin tuotteen käyttöön 2.8. Käytin sitä viitisen kertaa ja jo nyt se on niin kuivahtanut, että saan taistella, jotta saisin edes vähän väriä siitä ulos. Saan tällä vielä jonkinlaisen rajauksen tehtyä, mutta kissarajauksiin tämä on liian kuivaa.

Rajaustussi sisältää itse rajausväriä 0,4 ml. SIIS 0,4 ML!!!! Ei mikään ihme, että se on kuivunut niin nopeasti, koska se on todennäköisesti lopussa. Vertailun vuoksi saman hintaluokan rajaustusseista Isadoran Fine Liner Stylo sisältää 1,1 ml ja Oriflamen The One Jumbo Eyeliner 2,5 ml.

En enää muista kuinka paljon maksoin tästä Keskisellä, mutta Sokoksen verkkokauppa näyttää hinnaksi 16,90 euroa. Aika kallista noin pienestä määrästä tuotetta. Sokoksen nettisivuilla on muuten merkitty, että The Curve olisi 8,84 g. Siinä on vissiin punnittu koko höskä pahvilootineen, ei vain itse rajaustuotteen määrää.



Jatkan edelleen täydellisen rajaustussin metsästystä. Onko sinulla kokemuksia Nyxin rajaustusseista?

12 kommenttia:

  1. Wow,tuo määrä ei todellakaa päätä huimaa! :D

    VastaaPoista
  2. No eipä ollut tosta kovin pitkäaikaista iloa :D Mua jotenkin häiritsee toi muoto. En oo koskaan tota testannut, mutta jotenkin on vaikea uskoa, että toi olisi yhtään sen kätevämpi kuin ihan "tavalliset" eyelinerit. Päinvastoin toi näyttää mun silmääni hankalalta. Tosin mäkään en mikään aloittelija noiden nestemäisten eyelinereiden kanssa ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tuo muoto on vain keksimällä keksitty, tyyliin "tehdäänpä jotain erikoista, keksitään kynä uudelleen". Kaikkea muuta kuin helppokäyttöinen! :D

      Poista
  3. No eipä sitä tuotetta paljon ole! :o Ei ihme, että kertoja ei kovin montaa tullut, ennen täydellistä hyytymistä. Jännän näköinen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tulipahan kokeiltua. :) Tästä lähtien kiinnitän huomiota kuinka paljon nestemäisissä rajaustusseissa on sitä itse rajausväriä.

      Poista
  4. 0,4 ml on kyllä hurjan vähän! Muuten kyllä hyvän oloinen tuote etenkin kestävyyden suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian vähän. :( Muuten olisi ollut ihan loistava rajausväri. :)

      Poista
  5. Tuosta merkistä ei mutta Dermosilla on vastaava tuote siis malliltaan ja sitä kokeilin muttei istunut kurvikkuus minunkaan käteeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa jonka käteen tuo ei istu. :)

      Poista
  6. Onpas jännän näköinen! :D En ole ikinä kokeillut mitään tällaista. Jotenkin ne perinteisen näköiset rajaustussit houkuttelevat enemmän ;)

    VastaaPoista