maanantai 23. toukokuuta 2016

Mökkimeikki à la Urban Decay

Heippa! Tänä vuonnakaan ei tavattu torilla, vaikka niin läheltä se liippasi. En seuraa jääkiekkoa kuin satunnaisesti, mutta arvokisoissa varsinkin finaaliottelun katsominen tuntuu lähes kansalaisvelvollisuudelta. Harjaantumattomaan silmääni näytti siltä, että Suomen joukkue ei todellakaan hävinnyt huonoille. Parempi hävitä näin, kuin huonommin pelaaville, jotka voittavat onnenkantamois-maalilla. Asiasta toiseen. Vietin viikonlopun mökillä mieheni kanssa. Meillä on tapana aina silloin tällöin vuokrata joku kiva mökki ja lähteä pakoon kaupungin hälinää. Maaseudun rauhaa tässä kaipaankin, sillä taloyhtiössämme on alkanut putkiremontti. Tällä kertaa vuokramökki löytyi vain noin tunnin ajomatkan päästä kotoamme ja pääsimme hyvissä ajoin viettämään rentouttavaa viikonloppua.


Mökille tietenkin meikataan... Miksei!? Meikkibloggaaja käyttää kaikki mahdollisuudet hyväkseen. En varsinaisesti suunnitellut tekeväni päivän meikki-postausta. On kuitenkin kivaa välillä julkaista meikkikuvia, joita ei ole otettu hämyisessä huoneessa tapetti taustana ja valaistuksena rengasvalo.


Sain inspiraation meikkiini maximekkoni väreistä. Tein silmämeikin Urban Decayn XX Vice Ltd Reloaded-paletilla. Olen täysin rakastunut sen monipuolisuuteen ja upeisiin sävyihin. En tiedä onko tämä uutuuden viehätystä vai ei, mutta ainakin tällä hetkellä pidän tästä paletista enemmän kuin Vice Nelosesta.


Luomivaossa on häivytyssävynä Suspend. Liikkuvan luomen sisänurkassa Moonflower ja ulkonurkassa Smog ja hitusen Oil Slickiä. Kulmaluulla Anonymous ja sisänurkan korostuksena Midnight Cowboy. Meikin juju oli sinisellä rajatut alaluomet, joihin käytin upeaa sinistä 501-sävyä.


En ole merkinnyt ylös mitä tuotteita käytin meikissä, mutta ainakin näitä:

Joe Blasco Ultrabase Foundation (Sp. Lite Olive 2)
Maybelline Fit Me Concealer (15)
NYX HD Powder

Nyx HD Blush (Taupe)
Wet N' Wild Blush (Pearlescent Pink)
TheBalm Mary-Lou Manizer

Wet N' Wild Megalast Lipcolor (Bare it All)

Oriflame 5-in-1 Wonder Lash Mascara (Brilliant Black)
Kiss Chic-irtoripset

Anastasia Beverly Hills Brow Wiz (Taupe)
Nyx Eyebrow Cake Powder (Taupe/Ash)


Viikonloppu maalla oli juuri sitä mitä kaipasin: täysin rentoa oleilua, ilman minkäänlaista stressiä mistään. Oli ihanaa päästä musisoimaan, saunomaan pitkän kaavan mukaan, paistamaan makkaraa hiilloksella, ottamaan aurinkoa ja ihailemaan täysikuuta...
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti lämpimät kelit jatkuvat vielä pitkään. :)

8 kommenttia:

  1. Ihania mökkikuvia :) miksei sitä voisi meikata jos haluaa. Itsekin käytän kaikki tilanteet hyväksi kun viikonloput on vaan sitä meikkikuva-aikaa :) tykkään ruskeasta/kuparista + sinisestä, se toimii aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Toki saa meikata, jos haluaa. Mulle tuli vaan hassu tunne, että lähdenpä tässä mökille keskelle ei-mitään ja naamalla täysi bilepakkeli irtoripsineen. Mun pitäisi päästä eroon tästä luterilaisesta ajattelutavasta, joka aina välillä puskee pintaan. :D

      Poista
  2. Ihania mökkikuvia, tuli niin kesäinen fiilis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Kesänlapsi mä oon ja niin edelleen. :D

      Poista
  3. Niin kauniita kuvia! Ihanaa, kun kesä on tullut :) Jääkiekkoa katseltiin myös täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kyllä tätä kesää taas on odotettukin. :)

      Poista
  4. Pitäisi itsekin harkita tollasta mökin vuokraamista ensi kesänä, kun mulla ihan oikesti on jo se kuukauden loma! Ihana meikki :) Mä käytän ainakin itse yleensä kaikki mahdolliset vapaa- ja lomapäivät uusiin meikkikokeiluihin, kun ei sellasia normaalina arkipäivänä oikeen ehdi tekemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Me ei olla ikinä otettu mökkiä kesä-heinäkuussa, koska silloin niitä vuokrataan pääsääntöisesti vain viikoksi ja pidemmäksi aikaa. Touko- ja elokuussa monet vuokraavat mökkejään myös lyhyemmäksi aikaa.

      Poista