torstai 3. maaliskuuta 2016

Päivän meikki: Bitter flame

Olen tainnut mainita täällä blogissani jo muutamaan otteeseen, että olen rakastunut Urban Decayn Vice 4-paletin väreihin. Tänään meikkasin paletin ihanan lämpimillä sävyillä. 

Liikkuvalla luomella on kaunis, syvän oranssi Bitter ja sen päällä glitterinen Flame. Luomivaossa tummanruskea Delete. Kulmaluulle sipaisin vaalean Framed-sävyn. Silmän sisänurkkaan laitoin Urban Decayn Naked 2:n sävyä Bootycall.


Jos teen silmämeikin niin että käytän luomivärejä, teen aina rajauksen eyelinerillä tai vähintänkin tummalla luomivärillä. Tällä kertaa jätin rajauksen kokonaan pois yläluomelta. Alaluomen vesirajassa on Nyxin Slide On-kynää sävyssä Brown Perfection. Slide Oneissa on muuten todella hyvä pysyvyys. Alaluomelle laitoin myös sävyjä Delete ja Bitter.


En ole oikeastaan ikinä kovinkaan ruskettunut, mutta näytänpä näissä kuvissa aika kalpealta. Tähän aikaan vuodesta viime kesän vähätkin rusketukset ovat hiipuneet jo aikaa sitten, enkä harrasta itseruskettavia tai solariumia. Tämä lookki voisi toimia paremmin hieman ruskettuneemman ihon kanssa.


Huulilla minulla on Goshin Velvet Touch-huulipunaa (sävy 003 Matt Antique), sen päällä ohut kerros Too Facedin Melted Metalia ( sävy Debutante). Huulet rajasin Art Decon Soft Liplinerillä (sävy 18).


Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi käytin ainakin Sleekin Solstice highlighteriä ja Lumenen irtopuuteria. Poskipunana on Nyxin Butt Naked-paletin lämpimän persikkainen puna. Varjostukset tein Nyxin HD-poskipunalla (sävy tietenkin taupe).

4 kommenttia:

  1. Kesän kynnyksellä tulee kaivettua vastaavat värit esille :) ihanalta näyttää ja huulet on meikattu tosi herkullisen näköisiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä olen aivan ihastunut tuohon Goshin mattapunaan.

      Poista
  2. Oi miten kaunis silmämeikki! Vice 4 sävyt ovat ihania, mutta eivät kaikki ihan sieltä helpoimmasta päästä käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vicen sävyt tosiaan vaati hieman totuttelua. Mä rakastan niitä vihreitä sävyjä, mutta en ole saanut aikaan julkaisemiskelpoista kuvamateriaalia. :D

      Poista