tiistai 15. elokuuta 2017

Heinäkuun roskat

Moikka! Tänään käydään läpi heinäkuun roskakasa. Mä olen niin onnellinen, että sain heinäkuussa kulutettua loppuun aurinkosuojatuotteita (kiitos Espanjan reissun). Olen syntynyt väärään maahan, sillä mä oikeasti nautin 30 asteen lämpötiloista ja siitä, ettei tarvitse ulos mennessä miettiä että tarkenenko mä siellä näissä vaatteissa. Onko siellä ketään muita, joille helteet eivät ole yhtä tuskaa..? Mutta nyt siis asiaan eli loppuneisiin.



Tonymoly Peach Hand Cream

Rakastan tätä Tonymolyn käsivoidetta! Sen kosteutusteho on käsilleni juuri sopiva, se ei jätä käsiäni tahmaisiksi ja kaiken kukkuraksi se tuoksuu ihanan persikkaiselta. Voisin ehdottomasti ostaa uudelleen.

Schwarzkopf Gliss Total Repair Shampoo

Nyt täytyy myöntää, ettei mulla ole hirveän paljon muistikuvia tästä shampoosta. Mieheni taisi käyttää tätä enemmän kuin minä. Jos tämä olisi ollut ihan täyttä kuraa, niin sen kyllä muistaisin.

Schwarzkopf Essence Ultime Diamond Color Illuminating Oil

Täydestä kurasta puheenollen. Schwarzkopfin hiusöljy ei sopinut hiuksilleni lainkaan. Tämä teki hiuksistani lähmäisen ja likaisen näköiset. En tiedä onko tätä enää edes saatavilla, mutta ei jatkoon.


Bath & Body Works Endless Weekend Body Cream

Rakastan tässä kaikkea: voiteen paksua, mutta helposti levitettävää koostumusta, kosteutustehoa, ihotuntumaa, tuoksua, pakkauksen värejä ja nimeä.. siis aivan kaikkea (paitsi huonoa saatavuutta Suomessa). Harmi, että B&BW on mennyt pelkistämään pakkauksiensa ulkonäköä, eikä uusi pakkaus näytä enää niin kivalta. Noh, tärkeintä on se mitä siellä sisällä on. Jatkoon.

Blendercleanser Solid

Virallisen Beautyblenderin virallisella puhdistajalla saan meikkimunani puhtaaksi. Hyvä tuote, kulkee kätevästi mukana matkoilla. Ei siinä mitään, mutta.. Se maksaa ihan tajuttoman paljon. Pikkuinen saippuanpala maksaa 17,90!! Marseillesaippua maksaa kolmisen euroa ja se puhdistaa meikkisienet yhtä tehokkaasti. Säilytän rasian reissaamista varten ja kaiverran marseillesaippuasta siihen sopivan palan. Ei jatkoon.

Cutrin Shine Conditioner

Nykyään kaikessa on hyaluronihappoa, niin myös tässä hoitoaineessa. Tämä oli ihan hyvä hoitoaine. Hiukseni olivat pehmeät ja kammattavat. Sen sijaan puteli oli epäkätevä ja siitä oli vaikea saada ainetta ulos. Ei jatkoon.


Peter Thomas Roth Mega-Rich Shampoo & Body Lotion

Joskus tulee otettua hotellista pikkuputeleita kotiinviemisiksi, varsinkin jos ne ovat näin hyviä kuin Peter Thomas Rothin tuotteet. Olisi kiva joskus testailla näitä ihan "oikeastikin".

Christophe Robin Regenerating Mask

Tämä minikokoinen hiusnaamio tuli viime joulukuussa Lookfantasticin joulukalenterista. Pidin sen hoitavuudesta, mutten kuitenkaan niin paljon, että alkaisin tilata tätä lisää. Naamio muuten tuoksuu aivan Nivean "pakkasvoiteelta".

Sebamed Clear Face Mattifying Cream

Olen maininnut Sebamedin Mattifying Creamin ainakin vuoden 2016 suosikit-postauksessa, joten siitä voi vetää johtopäätöksen että tykkään ja paljon! Ehdottomasti jatkoon.

Ja lopuksi vielä Espanjan matkalla loppuneet tuotteet:


Nivean aurinkorasvat ovat hyvin.. perus. En voi sanoa olevani niiden suurin ystävä, mutta silti niitä tulee käytettyä. Johtuisiko niiden helpon saatavuuden vuoksi.. Käytin reissussa lähinnä SK 50 ja loppuajasta myös kahtakymppiä. No en pahemmin ruskettunut, mutta en palanutkaan. Olen totaalisen kyllästynyt Nivean aurinkovoiteisiin ja tekisi mieli sanoa, että ei jatkoon. Who am I kidding. Ostan niitä kuitenkin Cittarin alelaarista ja käytän taas ensi kesänä.


Garnierin Ambre Solaire Kids oli ihastuttava tuttavuus. Se tuoksui hyvältä (toisin kuin Niveat), eikä yhtään "aurinkorasvamaiselta". Tuote oli helposti levitettävää, eikä jättänyt ihoa tahmeaksi. Jatkoon! Vichyn Ideal Soleilista olen tehnyt viime kesänä oman postauksen. Sekin menee jatkoon.


Löytyikö roskakasastani sulle tuttuja tuotteita?

tiistai 8. elokuuta 2017

Kalkkilaivan kapteenit älkööt vaivautuko!

En jaksa nykyään laittaa meikkivoidetta joka päivä, mutta kirjava ihoni kaipaa jonkin verran tasoitusta. Sävyttävät päivävoiteet ovat mulle aika lailla uusi juttu. Muistaakseni olen joskus vuosia sitten käyttänyt jotain sävyä antavaa kosteusvoidetta, mutta siihen ne muistikuvani jäävätkin.


Nyt mulla on hieman tuoreempia kokemuksia värillisestä kosteusvoiteesta, joten eiköhän mennä itse asiaan. Estee Lauderin tuotteella on järkyttävä nimihirviö: DayWear Multi-Protection Anti-Oxidant Sheer Tint Release Moisturizer. Kutsuttakoon sitä Sheer Tintiksi. Tuotteesta sanotaan, että se on kevyt päivävoide, joka mukautuu kunkin ihon väriin. Sen pitäisi myöskin ennaltaehkäistä ja häivyttää ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä.

Suhtaudun varauksella kaikkiin one size fits all-tyyppisiin tuotteisiin. Harvemmin yksi koko tai yksi sävy sopii kaikille, varsinkin jos kyseessä ovat äärilaidat. Sheer Tintin uskalsin ostaa, koska kyseessä on 15 ml:n minipullo  ja se maksoi "vain" 10,90 €. Normikoko eli 50 ml kustantaa Sokoksella 49 €.


Voide on pakattu puristettavaan tuubiin. Itse voide näyttää ensialkuun harmahtavalta, mutta levittäessä se mukautuu (tai ainakin pitäisi mukautua) jokaiseen ihonsävyyn. Ostin voiteen tammikuussa, mutta kalmankalpealle talvi-iholleni se oli aivan liian tummaa. Olisihan se pitänyt arvata. One shade doesn't fit all. Olin lukenut Sheer Tintin arvosteluja, joissa tuotetta kehuttiin ja sanottiin, että se oikeasti sopii ruskettuneelle sekä hyvin vaalealle iholle. En tiedä minkä sävyisiä ihoja arvostelijoilla on ollut, mutta minulla on ilmeisesti supervaalea iho. Sheer Tint näytti kasvoillani yksinkertaisesti vain siltä, kuin olisin laittanut liian tummaa voidetta kasvoilleni.


Nyt elokuun alkaessa kalmankalpea ihoni (joka on siis talvisin kuivuuteen taipuva sekaiho) on saanut jonkin verran päivetystä. Otin Sheer Tintin mielenkiinnolla uudelleen testiin. Sävy ei enää näyttänyt liian tummalta, vaan juuri sopivalta. Nyt pystyin kiinnittämän huomioni muuhunkin kuin itselleni väärään sävyyn. Heti voiteen levittämisen jälkeen kasvot tuntuvat jonkin verran tahmaisilta ja iho näyttää rasvaiselta ja kiiltävältä. Menee vartin verran ennen kuin voide asettuu iholle. Kasvot eivät enää näyttäneet yhtä kiiltäviltä kuin heti voiteen levittämisen jälkeen. Suosittelen kuitenkin laittamaan puuteria kasvojen t-alueelle. Ilman sitä ihoni loisti rasvaisena parin tunnin päästä. Eikä se ollut mitään heleyttä ja säkenöivyyttä, vaan ihan vain öljyisyyttä.

Voin suositella tuotetta henkilöille, joiden oma ihonsävy ei ole vaaleista vaalein sekä niille, jotka haluavat iholleen tasaisempaa sävyä ilman meikkivoiteen peittävyyttä. Minusta ja Sheer Tintistä ei tullut kavereita. Talvella en voi käyttää tätä, koska se on silloin liian tummaa. Kesävoiteeksikaan tästä ei minulle ole, sillä siinä on suojakerroin 15 ja tykkään käyttää aurinkoisella säällä vähintään kolmeakymppiä (mielellään viittäkymppiä). Ai niin, tuotteessa on melko voimakas tuoksu, joka jää iholle. Tulen kyllä käyttämään tämän minituubin loppuun, mutta hyvä etten mennyt tuhlaamaan viittäkymppiä isompaan puteliin.


Onko sinulla kokemuksia Estée Lauderin Sheer Tintistä tai muista sävyttävistä kosteusvoiteista?



keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rokkarisilmät à la Avon

Muistatteko kun toukokuun lopussa kerroin Avonin järjestämästä kolmiosaisesta meikkihaasteesta? Jos ette, niin linkki postaukseen löytyy tästä. Kaikki halukkaat voivat osallistua tähän haasteeseen. Säännöt ovat hyvin selkeät: jaa kuvasi Instagramissa sekä muista tägätä kuvaan #bereMARKable ja @avonfinland. Ensimmäisessä osassa tehtiin täydelliset ombre-huulet, haasteen toisessa osassa tehtävänä on luoda täydelliset rokkarisilmät.

 
Mulle tämä haaste on oikein mieluinen, sillä musiikkityyleistä rock on lähinnä sydäntäni ja ylipäätään rakastan rockhenkistä estetiikkaa. Täydellisistä rokkarisilmistä mulle tuli ensimmäisenä mieleen Alice Cooperin silmämeikit, mutta päätin olla apinoimatta sitä ja tehdä jotain omaa, jotain hieman naisellisempaa. Tällainen meikistä sitten tuli:


Sain haasteen tiimoilta Avonilta mark.-sarjan meikkejä, joilla toteutin nämä rokkarisilmät. Silmämeikkini on hyvin yksinkertainen. Pohjustin silmäluomet ja puuteroin ne. Seuraavaksi otin käyttöön Skinny Precision Longwear Eyelinerin. Kynä oli sopivan pehmeää ja helposti levittyvää. Eyeliner pysyi hyvin paikoillaan, eikä haalistunut päivän mittaan. Pidän myös kynän twist up-mekanismista.


Rajasin silmäni kauttaaltaan Skinny Precision Eyelinerillä . Tein sillä sekä ylä- että alaluomille paksut rajaukset, joita häivyttelin ulkoreunaa kohden.
Häivytin mustaa rajausta vielä lisäämällä yläluomelle 18hr Artist Ink-luomiväriä sävyssä Totally Taupe sekä alaluomelle sävyä Infinite Teal. Kyseisistä voidemaisista luomiväreistä luvataan etteivät ne tahraa, eivätkä paakkuunnu luomivakoon. Luomivärien luvataan kestävän peräti 18 tuntia. Omassa kahdeksan tunnin testissäni luomiväri oli pysynyt paakkuuntumatta, mutta sävy oli hailakoitunut.


Luomivärien koostumus on hyvin silkkinen ja kevyt, ei todellankaan mikään "voidemainen", vaikka voidemaisia luomivärejä ovatkin. Suosikkini on harmaanrusehtava Totally Taupe-sävy, jolla saa todella nopeasti tehtyä helpon ja kauniin silmämeikin. Ei muuta kun väriä luomiin sormenpäällä, vähän ripsiväriä (ja kulmakynää) ja menoksi!




Ripsiini laitoin Big and Daring Volume Mascaraa. Tykkään enemmän pienempiharjaisista ripsiväreistä ja tämän kanssa meinasi mennä sotkemiseksi. Jäin kaipaamaan myös lisäboostia ripsiini, joten lisäsin vielä Ardellin #318 osittaiset irtoripset.


Sain testiin myös Big Colour Shadow Stick-luomivärikynän sävyssä Vanilla, mutta en ole ehtinyt testaamaan sitä luomilleni. Tässä meikissä käytin sitä huulillani yhdessä MACin Whirl-huultenrajauskynän sekä huulirasvan kanssa.






Jos et ole vielä osallistunut haasteeseen, niin kipin kapin osallistumaan! Jokaisen haasteen parhaille on luvassa yllätyspalkintoja! Avonin nettisivuilta saat lisätietoa.







Postauksen tuotteet saatu Avonilta.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Espanjan ostokset

Tänään on pitkästä aikaa ostospostauksen vuoro. Olin lomamatkalla Espanjassa kolme viikkoa ja nämä ostokset ovat peräisin siltä reissulta. Voisi luulla, että siinä ajassa ehtii shoppailemaan matkalaukut täyteen (ja varmasti olisikin ehtinyt), mutta tällä kertaa mulla ei ollut sen suurempia shoppailuhimoja. Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, pyrin nykyään miettimään tarkemmin mitä ostan ja mitä en. En oikeasti halua elää kosmetiikkavuoren keskellä, vaikka kosmetiikkabloggaaja olenkin. Tietenkin jos siellä olisi ollut Sephora, tämä ostospostaus voisi olla hyvinkin toisenlainen..


Torreviejasta löytyi Douglas, Kiko sekä itselleni uusi tuttavuus, Druni. Drunissa myytiin kaikkea selektiivisestä kosmetiikasta halpismerkkeihin. Tarjolla olisi ollut Sleekiä, Makeup Revolutionia sekä Catricea ynnä muuta, mutta sinne ne jäivät hyllyille. Douglasin valikoima oli yllättävän niukka: esimerkiksi Benefit ja Urban Decay loistivat poissaolollaan. Sen sijaan Kikosta olisi löytynyt vaikka mitä ihanaa ja edullista, mutta järki sanoi, että "et sä tarvitse tätä kaikkea". No järjen äänestä huolimatta nämä tarttuivat mukaani Kikosta:


Tropic Heat Lips & Cheeks, 01 Exotic Coral

Jos nyt oikein muistan, mulla ei ole yhtään poskipunapuikkoa ja tämä hempeän koralli sävy huusi nimeäni. Tuotteen koostumus on ihanan kevyttä ja sitä on helppo levittää poskille ihan vain sormilla. Sävy on tosiaan sen verran vaalea, ettei pelleposkista ole pelkoa. Huulillekin tämä on sopiva kesäpuna. Tässä on muuten aivan ihana persikkainen tuoksu. Kaikki Kikosta ostamani tuotteet olivat alennuksessa ja tästä poskipunapuikosta maksoin 3,90 €.
 

Creamy Lipstick, 04 Coral Orange

Siis tämä sävy! Voiko olla kauniimpaa oranssia! Oranssit huulipunat ovat olleet mulle aiemmin täysi no-no, mutta tämän kevään aikana rakastuin niihin. Huulipunan koostumus on juuri sellainen mistä minä pidän: satiinisen kermainen, joka liukuu huulille helposti ja tuntuu ihanan kosteuttavalta. Huuleni ovat tällä hetkellä aika kuivat ja huulipuna tuntuu kertyvän ikävästi rohtuneisiin kohtiin. Tämä ei ole laadultaan paras huulipunani, mutta hintaisekseen (2,45 €)  ihan ihan hyvä. Sävy Coral Orange näyttää upealta päivettyneellä iholla (ja toivottavasti myös kalpealla iholla, sillä tällä menolla rusketukseni haalistuu todennäköisesti viikossa).


Pencil Lip Gloss, 06 Pink Glitter

Huulikiiltokynässä on ihana vadelmanpunainen sävy ja kimallusta löytyy jonkin verran. Tämä tuntuu huulilla miellyttävältä, ehkä hitusen tahmeammalta kuin edellä mainittu oranssi huulipuna. Miinusta siitä että tätä pitää teroittaa. Tykkään enemmän twist-upeista. Hintaa kynällä oli 2,75 €.

 
Long Lasting Stick 8 Hour No-Transfer Eyeshadow, 09 Nile Green

Tätä voidemaista luomivärikynää en ole vielä ehtinyt kunnolla testaamaan, joten en osaa sanoa kestääkö se luomilla luvatut 8 tuntia. Ainakin tässä on pigmentit kohdillaan ja koostumus tuntuu helposti levitettävältä.  Toivottavasti en tule pettymään. Luomivärikynä maksoi 4,80 €.

Tässä vielä swatchit kaikista:


Douglasista ostin vain kaksi kappaletta Nivean aurinkovoidetta suojakeroimella 50 (jotka tuli kulutettua matkan aikana loppuun) sekä Clarinsin aurinkosuojan kasvoille. Clarinsin testaaminen jää ensi kesään, sillä tälle ei tullutkaan tarvetta Espanjassa (vanha rasva riitti loman loppuun saakka) ja Suomessa käytän pienempää suojakerrointa näin loppukesästä.


Sensain 38 Volumising Mascara on holy grail-ripsarini ja tapani mukaan ostin sitä lentokentältä taas yhden kappaleen jemmaan. Tällä hetkellä käytössäni oleva Kolmekasi alkaakin olla aika kuivaa kamaa.


Vaateostokset jäivät tällä kertaa tekemättä. Mulla ei oikeasti ole käyttöä uusille kesävaatteille. Vanhatkin meinaavat jäädä käyttämättä näiden Suomen kylmien kelien takia. Guessin pienen crossbodyn sain mieheltäni hääpäivälahjaksi.



Sellaiset shoppailut tällä kertaa. Aika vähällä selvisin. Voinko mä edes kutsua itseäni oikeaksi kauneusbloggaajaksi..?!? 😁 Matkalaukkumme taisivat olla itseasiassa kevyemmät tulo- kuin menomatkalla.

Olisipa muuten mahtavaa, jos Kiko rantautuisi Suomeen, vai mitä?!


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jos ostovimma iskee niin...

En ole varmaankaan ainoa kosmetiikankuluttaja, jolle iskee aina silloin tällöin ostovimma. Uusia kosmetiikkamerkkejä ja meikkituotteita ilmestyy tiuhaan tahtiin. Blogeissa ja Youtubessa hypetetään joka viikko uusia maailmaa mullistavia tuotteita. Itsekin olen kauneusbloggaaja ja saatan välillä syyllistyä tuohon.. En siis yritä esittää, että olisin parempi kuin muut. No way. Joka tapauksessa ostan paljon kosmetiikkaa ja kulutan sitä. Joskus jopa liikaa.


Ostokäyttäytymiseni on muuttunut tässä parin vuoden sisällä ja nykyän pyrin ostamaan vain sellaisia tuotteita, joita oikeasti tarvitsen. En tietenkään pysty noudattamaan sitä orjallisesti, sillä olenhan vain heikko ihminen. Nykyään kuitenkin harkitsen tarkemmin mitä ostan ja mitä en. Saatan klikkailla tuotteita ostoskoriin ja miettiä sitten tarvitsenko kaikkea tuota. Yleensä vastaus on, että en tarvitse. Olen todella ylpeä itsestäni, kun tein viimeksi tilauksen Beauty Baylle. Tilasin vain ja ainoastaan ne tuotteet, mitä olin vailla (kahdet irtoripset ja Tweezermanin kynsileikkurit). Vanha minä olisi klikkaillut ostoskoriin vähän extraa kun tässä kerta tilataan.


Katselin joskus kauan sitten Youtubesta paljon kauneusvideoita, mutta nykyään katselen niitä aika vähän. Kaikki vanhat suosikit ovat joko lopettaneet tai muuttuneet liian ammattimaisiksi. Ja tietenkin Youtube (sekä blogit) saattavat saada tällaisen heikon ja pienen ihmisen haluamaan jotain, mitä en edes tarvitsisi. Löysin vähän aikaa sitten uuden Youtube-suosikin ja hän on drag-artisti nimeltään Kimberly Clark. Olen tykännyt varsinkin hänen anti-haul-videoistaan.

Tässä linkki yhteen Kimberly Clarkin anti-haul videoon, jonka alussa hän selittää mistä näissä hänen videoissaan on kyse. Videon aiheena ovat sold out-luomiväripaletit.



Anti-hauleja löytyy mm. siveltimistä sekä highlightereistä. Tämän seuraavan videon ansiosta onnistuin välttämään Natasha Denonan paletin ostamisen. 😁


Suosittelen ehdottomasti katsomaan Kimberlyn anti-haul-videoita seuraavan kerran kun ostovimma iskee. Videoissa ideana on, se että Kimberly kertoo mitä tuotteita hän ei aio ostaa ja miksi. Mä olen tykännyt katsoa Kimberlyn anti-haul videoita vastapainoksi kaikille tämä-on-pakko-ostaa-videoille. Kaikkien huumorintajuun nämä videot eivät välttämättä uppoa, mutta kannattaa antaa niille edes mahdollisuus. Kimberly vaikuttaa todella fiksulta tyypiltä ja hänen videoissaan on sanomaa.

Monet muut kauneustubettajat ovat seuranneet Kimberly Clarkin jalanjälkiä ja tehneet omia versioita anti-haul-videoista. Kuten myös ihana Jackie Aina. Osaltaan tämän videon ansiosta Jeffree Star veti herneet nokkaan ja sai aikaan kunnon someraivon (ai että rakastan sanaa someraivo, NOT!).



Oletko jo tsekannut anti-haul videoita Youtubesta?